Bombayn mutavyöryissä kuoli kymmeniä

Melkein 70 ihmistä on kuollut mutavyöryissä Bombayssa Intiassa, kertoi sikäläinen poliisi tänään. Kaikkia uhreja ei todennäköisesti ole vielä löydetty, ja kuolonuhrien lopullisen määrän pelätään nousevan jopa yli sadan. Vyöryt johtuvat päiviä kestäneistä monsuunisateista.

Bombay ennen tulvia

Bombayn poliisin mukaan ihmiset hautautuivat mudan alle, kun Ghatkoparin kaupunginosassa sijaitsevalta kukkulalta lähti ainakin 200 maanvyörymää lähistöllä sijaitsevan slummin päälle.
-Meillä ei ole enää paljoakaan toivoa löytää eloonjääneitä, sillä märkä muta on niellyt uhrit, kertoi pelastustöihin osallistunut palomies.

Viikon kestäneet rankkasateet ovat tappaneet tänä vuonna ainakin 74 ihmistä Maharasthran osavaltiossa, jonka pääkaupunki Bombay on. Monsuunisateet kestävät yleensä nelisen kuukautta. Tänään kaatosade on pysäyttänyt 12 miljoonan asukkaan Bombayn, kun vesi on peittänyt tiet ja junaraiteet. Koululaiset ja virkamiehet ovat pysyneet kotona, ja suurin osa kaupungin liike-elämästä on halvaantunut täysin.
(STT-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat