Boliviasta löydetty maailman suurin ryhmä hirmuliskojen jälkiä

Maailman suurin hirmuliskojen jalanjälkien ryhmä on sveitsiläisen paleontologin mukaan löydetty Boliviasta Sucren kaupungin läheltä, kertoivat paikalliset tiedotusvälineet eilen.

Alueelta löydettiin suurimmillaan metrin mittaisia jälkiä, jotka kuuluvat usealle eri hirmuliskolajille. Tämä tekee löydöstä yhden harvinaisimmista maailmassa. -Vastaavaa paikkaa ei ole maailmassa, sveitsiläinen paleontologi Christian Meyer sanoi bolivialaisille tiedotusvälineille ja kehotti viranomaisia suojelemaan aluetta.

Meyerin ryhmä on tutkinut aluetta kuluneen kahden kuukauden ajan ja totesi äskettäin, että se on maailman tunnetuista löytöpaikoista laajin. Alue on laajuudeltaan 25000 neliömetriä, Meyer sanoi. Bolivialaiset tutkijat löysivät sen kaksi vuotta sitten. Alue sijaitsee kalkkikivilouhimolla. Jalanjäljet ovat painautuneet vuoren rinteeseen, jonka jyrkkyys on paikoin 70 astetta. Jäljet ovat kokonaisia, ja ne näyttävät siltä kuin hirmuliskot olisivat käyskennelleet mutajärvessä. Useiden eri hirmuliskolajien jälkiä on tunnistettu, muun muassa tyrannosauruksen.

Meyer varoitti siitä, että jäljet voivat kadota kokonaan 20 vuodessa sateen ja tuulen takia, ellei kulumisen ja tuhoutumisen estämiseksi tehdä mitään. Löytöpaikan haavoittuvuutta lisää lähistöllä tapahtuva kalkkikiven louhinta.

Lue myös:

    Uusimmat