Body Shopin perustaja Anita Roddick kuollut

Roddick perusti ensimmäisen Body Shop -myymälänsä Etelä-Englantiin vuonna 1976. Nykyään kosmetiikkamyymälöitä on yli 50 maassa.

Ympäristö- ja ihmisoikeusasioiden aktiivisena ajajana tunnettu Body Shop -kosmetiikkaketjun perustaja Anita Roddick on kuollut aivoverenvuotoon.

Roddick kuoli eilen illalla miehensä ja lastensa ympäröimänä sairaalassa Chichesterissä Etelä-Englannissa. Hän oli joutunut teho-osastolle sunnuntaina lyyhistyttyään kasaan äkillisen päänsäryn jälkeen.

Monien kansalaisjärjestöjen edustajat ovat esittäneet surunvalittelunsa kuultuaan Roddickin kuolemasta.

- Hän oli hämmästyttävä inspiraation lähde ympärillään oleville, ylisti Greenpeacen johtaja John Sauven.

- Hän oli todellinen pioneeri, jolle vihreä liiketoiminta oli arkipäivää jo vuosikymmeniä sitten.

Britannian pääministeri Gordon Brown ilmaisi myös surunsa ja luonnehti todelliseksi pioneeriksi.

- Hän oli maan yksi merkittävimmistä liikenaisista. Hän inspiroi naisia perustamaan ja kasvattamaan yrityksiään. Hän puhui vihreyden puolesta useita vuosia ennen kuin siitä tuoli muodikasta, Brown muistutti.

Brown sanoi olevansa hyvin surullinen. - Häntä ei muisteta vain hienona kampanjoijana vaan myös hienona yrittäjänä.

Roddick perusti ensimmäisen Body Shop -kosmetiikkamyymälän Brightoniin Etelä-Englantiin vuonna 1976. Ympäristöystävällinen kosmetiikka osoittautui toimivaksi liikeideaksi, ja nykyään Body Shop on levinnyt yli 50 maahan, joissa on yhteensä yli 2000 myymälää.

Roddick sanoi olevansa kuin Troijan hevonen, kun hän myi Body Shopin lopulta L'Orealille. Hän vakuutti pystyvänsä laajentamaan Body Shopin periaatteet koko L'Orealiin.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat