Bodomin surmissa kengät tutkinnan kohteena

Poliisi on saanut kengistä uutta tietoa Bodominjärven surmien selvittelyyn.

Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion johtajan Kimmo Himbergin mukaan Bodominjärven surmien tutkimuksissa on saatu uutta valoa kengille tehdyissä teknisissä tutkimuksissa.

Neljän nuoren joukossa olleiden kahden pojan kengät löytyivät surma-aikana vuonna 1960 jonkin matkan päässä rikospaikasta tieltä. Kenkiä on käynnissä olevan rikostutkinnan yhteydessä tutkittu uudelleen.

-Poliisi on saanut tästä teknistä näyttöä rikoksen selviämistä silmällä pitäen, Himberg kertoo. Bodominjärven kolmoissurmasta epäilty ja vangittu on neljäs teltassa ollut nuori, joka loukkaantui vakavasti, mutta jäi henkiin. Espoon käräjäoikeus vangitsi miehen perjantaina.

Rikoksesta epäilty oli 44 vuotta sitten 18-vuotias eli nyt yli 60-vuotias.

Laboratorio tekee monipuolista tutkimusta

Rikosten selvittämiseksi tehtävässä esitutkinnassa on teknisellä tutkinnalla tärkeä osa. Rikospaikalta, rikoksen uhrista, syylliseksi epäillystä tai muusta asianosaisesta taltioidaan näytteitä, jotka tutkitaan keskusrikospoliisin rikosteknisessä laboratoriossa.

-Sormenjäljet, veri- ja eritejäljet, tekstiilikuidut, hiukset, maali-, lasi- ja ruutisavuhiukkaset sekä aseiden, työkalujen ja jalkineiden jättämät jäljet ovat laboratorion keskeistä tutkimusmateriaalia, kerrotaan KRP:stä.

DNA-tekniikka on viime vuosina noussut tärkeäksi henkilöiden tunnistamiskeinoksi sormenjälkitutkimusten rinnalle. Rikostekninen laboratorio ylläpitää sormenjälki- ja DNA-rekistereitä, joihin on lain edellyttämällä tavalla tallennettu rikoksesta epäiltyjen ja tuomittujen henkilöiden tiedot. Rekisteritietoja voidaan hyödyntää tuntemattoman rikoksentekijän selvittämisessä.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 05.04.2004).

Lue myös:

    Uusimmat