Bockin surmaaja vapaaehtoisesti takaisin Suomeen

Syyttäjän mielestä mytologi Ior Bockin surmaajaa ei olisi pitänyt päästää vapaaksi viime syksynä. Kihlakunnansyyttäjä Anssi Hiivala vaatii intialaismiehelle elinkautista rangaistusta murhasta tänään alkaneessa hovioikeuskäsittelyssä.

– Kyseessä on erityisen raaka ja julma tekotapa. Se on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Koska kyseessä on niin vakava rikosasia, tämä vaatii hovioikeuskäsittelyn, Hiivala perusteli rangaistusvaatimustaan medialle ennen oikeuskäsittelyn alkua.

Hiivalan mielestä mies oli syyntakeinen teon tehdessään.

Perjantaina Suomeen

Intialaismies karkotettiin takaisin kotimaahansa viime syksynä käräjäoikeuden tuomion antamisen jälkeen. Nyt hovioikeuskäsittelyn ajaksi päätös on kuitenkin kumottu.

Hän saapui perjantaina takaisin Suomeen oikeuskäsittelyä varten. Puolustuksen mukaan mies osallistui oikeuskäsittelyynsä täysin vapaaehtoisesti. Helsingin Sanomien mukaan lentolippu ostettiin Suomen valtion piikkiin.

Syytetty vastustaa syyttäjän vaatimusta muuttaa käräjäoikeuden tuomiota miltään osin.

Salattu käsittely

Neljä päivää kestävä käsittely käydään suljettujen ovien takana. Salaamispäätöstä perustellaan sillä, että käsittely koskee lähes kaikilta osin syytetyn mielentilaa, mikä on lain mukaan arkaluonteinen asia.

Syyllisyyskysymyksestä ei käsittelyn aikana ole enää kiistaa.

Tunnusti käräjäoikeudessa

Mies tunnusti henkirikoksen käräjäoikeudessa, joka totesi hänet syylliseksi tappoon viime vuonna.

Mielentilatutkimuksen jälkeen käräjäoikeus päätti päästää hänet vapaaksi ja jättää rangaistukseen tuomitsematta. Menettelyä perusteltiin sillä, ettei mies ollut ollut syyntakeinen poikkeuksellisen raa'an henkirikoksen tekohetkellä.

Hän kärsi tekohetkellä psykoottisesta häiriöstä, josta hän on sittemmin parantunut.

Ior Bock surmattiin lokakuussa 2010. Syytetty toimi Bockin avustajana.

Lue myös:

    Uusimmat