BMW:t harjoituskärkinä, aika-ajoon ehkä sadetta

BMW-tallin kuljettajat Nick Heidfeld ja Jacques Villeneuve kiisivät kärkiaikoihin Australian GP:n lauantain harjoitusjaksolla.

Heidfeld ajoi sadekuurojen huuhtelemalla radalla ajan 1.35,335, josta Villeneuve jäi 0,946 sekuntia. Märän radan taitojaan pääsi esittelemään myös Toro Rosson Vitantonio Liuzzi, joka oli kolmanneksi nopein. Ajolinja tosin kuivui pikkuhiljaa jakson loppua kohden.

Sääennuste lupaa kello 6 Suomen aikaa käynnistyvään aika-ajoon sadekuuroja. Kyseessä olisi ensimmäinen kerta, kun sade antaisi mausteensa pudotuspeliaika-ajoon.

McLarenin Kimi Räikkönen tyytyi 12,9 sekuntia Heidfeldia hitaampaan aikaan. Hän oli tulosluettelon 21:nen takanaan ainoastaan ilman aikaa jäänyt MF1-tallin Christijan Albers, jonka auto juuttui rataa reunustavalle hiekka-alueelle. Williamsin Nico Rosberg ajoi noin neljä sekuntia Heidfeldia hitaammin ollen 15:s.

Aika-ajoon suosikkina lähtevä Renault'n Fernando Alonso ajoi 11 kierrosta, mutta oli parhaalla kierroksellaan vasta 17:nneksi nopein yli neljä sekuntia Heidfeldin jakson lopussa ajamaa aikaa hitaampi.

Muista sarjan kärkinimistä Ferrarin Michael Schumacher ajoi 10 kierrosta ja oli seitsemänneksi nopein jäätyään 1,9 sekuntia kärkiajasta. Hondan Jenson Button ajoi 11 kierrosta ja oli 13:s jäätyään yli kolme sekuntia Heidfeldistä.

Osa kuljettajista kokeili jakson aikana sadekelin ja välikelin renkaita. Kostealla radalla nähtiin myös lukuisia pyörähdyksiä ja kevyitä ulosajoja.

Vuosi sitten Australian gp:ssä paalulta lähti Renault-tallin Giancarlo Fisichella. Hän oli tuolloin onnekas lähtöpaikan suhteen päästyään vielä kuivalle radalle kaksipäiväisenä ajetun aika-ajon ensimmäisessä osassa. Kesken session alkanut vesikuuro pilasi monen muun kärkinimen haaveet paalupaikasta.

Australian GP:n lauantain harjoituksen nopeimmat kierrosajat:
 1.  Heidfeld      BMW-Sauber          1.35,335   10 kierrosta
 2.  Villeneuve    BMW-Sauber           + 0,946   16
 3.  Liuzzi        Toro Rosso-Cosworth  + 1,038   10
 4.  Fisichella    Renault              + 1,079   13
 5.  R.Schumacher  Toyota               + 1,110   10
 6.  Massa         Ferrari              + 1,171   11
 7.  M.Schumacher  Ferrari              + 1,997   10
 8.  Barrichello   Honda                + 2,146   15
 9.  Trulli        Toyota               + 2,157   10
10.  Speed         Toro Rosso-Cosworth  + 2,517   11
11.  Klien         Red Bull-Ferrari     + 2,612   12
12.  Webber        Williams-Cosworth    + 2,701    7
13.  Button        Honda                + 3,170   11
14.  Coulthard     Red Bull-Ferrari     + 3,348   15
15.  Rosberg       Williams-Cosworth    + 4,066   11
16.  Monteiro      MF1-Toyota           + 4,180    7
17.  Alonso        Renault              + 4,319   11
18.  Ide           Super Aguri-Honda    + 4,926   18
19.  Sato          Super Aguri-Honda    + 6,113    5
20.  Montoya       McLaren-Mercedes     + 9,015    3
21.  Räikkönen     McLaren-Mercedes    + 12,949    3
22.  Albers        MF1-Toyota           ei aikaa   3

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat