Torstain kierroksella tappion kärsineet Blues ja Ilves kohtaavat tänään toisensa Espoossa. Blues hävisi SaiPan vieraana maalein 4-2 ja Ilves nöyrtyi paikallispelissä Tapparalla selvästi 6-1.
Joukkueet kohtaavat toisensa tänään kolmannen kerran tällä kaudella. Kaksi aikaisempaa ottelua voitti Ilves, tosin äärimmäisen niukasti. Ensimmäinen ottelu Espoossa päättyi Ilveksen 2-1 voittoon, Tampereella tupsukorvat olivat parempia maalein 1-0.
Molempien joukkueiden maalinteko on tökkinyt, mutta puolustuspeli on ollut tiivistä, joten tänäänkin on varmasti luvassa vähämaalinen ottelu.
Blues ja Ilveksen valmennusjohdolla on sama ääni kellossa, kun kysytään joukkueiden puutteita.
- Maalintekoa meidän täytyy parantaa. Paikkoja me ollaan kyllä pystytty luomaan. Johan Davidssonin paluu tuo parannusta varmasti maalinteko-osastoon, sillä Davidsson luo tilanteita muille ja pystyy itsekin ratkaisuihin, Blues kakkosvalmentaja Mika Marttila toteaa.
- Tilastojen valossa me ollaan luotu useimmissa otteluissa enemmän paikkoja kuin vastustaja, mutta me pelataan liikaa kulmiin, kun kovuus pitäisi saada maalin eteen, Ilveksen valmentaja Heikki Mälkiä puolestaan toteaa.
Kotijoukkueelta ovat tänään sivussa Jiri Vykoukal, Asko Rantanen, Jermu Pisto ja Tero Määttä. Ilvekseltä puuttuvat Matt Smith, Tony Salmelainen ja Arto Tukio.