Blixin väliaikaiseksi seuraajaksi Kreikan Perricos

YK on nimittänyt Irakin asetarkastuksia tekevän Unmovicin johtoon Kreikan Demetrius Perricosin. Perricos astuu tarkastuksien johtoon, mutta hän ei varsinaisesti korvaa eläkkeelle heinäkuun alussa jäävää Hans Blixiä.

Perricos on nimitetty vain virkaatekeväksi johtajaksi. YK:n pääsihteeri Kofi Annan vahvisti nimityksen eilen.

Perricos on toiminut tähän saakka Blixin kakkosmiehenä, ja hän on ollut vastuussa tarkastusten suunnittelusta ja toteuttamisesta. Blix, 74, on ollut Unmovicin johdossa keväästä 2000 lähtien.

Yhdysvaltoja lukuun ottamatta kaikki muut turvaneuvoston maat kannattavat YK:n tarkastajien paluuta Irakiin. Annanin uskotaankin odottavan ryhmän paluuta alueelle, ennen kuin hän nimittää Blixin varsinaisen seuraajan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat