Blingbling-rakettien edustaja: Koeammunnoissa padoissa ei ollut vikaa

Uudenvuoden yönä vammoja aiheuttaneiden Blingbling-jättipatojen maahantuonnin edustaja, Pyrotuonti Oy:n toimitusjohtaja Jori Lahtonen ei usko, että padat olivat viallisia.

Suomen silmälääkäriyhdistys on ilmoittanut tahtovansa selvityksen siitä, oliko vakavia vammoja aiheuttaneissa Blingbling-ilotulitejättipadoissa vikaa.

- Me olemme ne koeampuneet ja olemme olleet ainoa maahantuoja, jonka koeammuntaraporteissa ei ole ollut huomauttamista. Tämä kyseinen tuote on ollut markkinoilla jo kaksi vuotta ja tuote on ollut myös Turvatekniikan keskuksen Tukesin tekemässä markkinavalvonta-ammunnassa. Kumpikaan - ei maahantuoja eikä Turvatekniikan keskus - ole huomauttanut tuotteesta mitään, perustelee Lahtonen.

Tuote sytytetty väärin?

Lehden mukaan molemmissa ilotuliteonnettomuuksissa vakavat kasvovammat syntyivät, kun pata räjähti heti sytytyslangan sytyttämisen jälkeen, eikä sytyttäjä ehtinyt väistää lainkaan. Lahtosen mielestä näin ei voi käydä, mikäli tuotteen sytyttäjä tekee sen oikealla tavalla.

- Siinä on kahdeksan sekuntia palava turvatulilanka ja tämän kahdeksan sekunnin on katsottu olevan riittävä viive ihmisen poistua sen padan vierestä. On turha sanoa vielä meidän puolesta sitä, että mistä se pata on onnistuttu sytyttämään niin, että se välittömästi lähtisi toimimaan.

Lahtonen on kuullut kahdesta uudenvuoden yönä sattuneesta Blinbling-ilotulitevammatapauksesta.

- Ainoastaan toisesta olen kuullut, että ilotulite oli sytytetty takkatikkusytyttmellä. Tulen ei siinäkään tapauksessa pitäisi olla niin voimakas, että ilotulittteen pystyisi suojapapereiden läpi sytyttämään jostakin väärästä paikasta. Sitä kuitenkin pidän mahdollisena näissä tapauksissa, että ilotulitetta ei olisi sytytetty tulilangan päästä, Lahtonen epäilee.

Tapaukset selvitetään tarkoin

Lahtonen on tyytyväinen siihen, että tapaukset tutkitaan nyt tarkkaan.

- Ilman muuta näitä syitä selvitetään. Ja on selvitetty jo siitä lähtien kun ensimmäinen tapaus on tullut tietoon.

Entä mikä on maahantuojan vastuu, jos havaitaan, että padat olisivat sittenkin olleet viallisia?

- Ilotulitteiden osalta maahantuojilla on normaalia ankarampi tuotevastuu eli ilotulitteiden kohdalla pitää varmistua myös omin menetelmin siitä, että kaikki tuotteet ovat turvallisia. Siis Turvatekniikan keskuksen ohjeiden noudattaminen ei yksin riitä, Lahtonen perustelee.

(MTV3)

Katso Pekko Ylösen juttu

Lue myös:

    Uusimmat