Blairin pikakokous suututti EU-maita

Britannian Tony Blairin eilen illalla pitämä pikakakokous on suututtanut EU-maiden edustajia. Myös pääministeri Lipponen on tyytymätön kokouksen asialistaan, kokoonpanoon ja aikatauluun.

Blair, Tony

Britannian pääministerin Tony Blairin pikavauhtia koolle kutsuma EU-johtajien kokous on herättänyt närää muissa jäsenmaissa. Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) ei tänään kommentoinut asiaa itse, mutta hänen avustajakunnastaan kerrottiin pääministerin oudoksuneen eilisiltana pidetyn kokouksen aikataulua, asialistaa että osanottajakuntaa.

Kolmen suurimman maan oma kokous herätti pahennusta myös Gentin huippukokouksen yhteydessä lokakuussa. Pohjoismaat eivät tuolloin älähtäneet, koska Gentin kokouksen katsottiin käsitelleen pelkästään sotilaallisia asioita, jotka eivät kuulu EU:lle. Nyt asialista oli laajempi, kattaen asioita joita olisi pitänyt käsitellä koko EU:n tasolla ja mukana oli myös puheenjohtajamaa, huomautettiin pääministerin esikunnasta.

Kokoonpanosta ja kokouksesta ei ollut missään vaiheessa keskusteltu EU-tasolla. Pysyvät EU-edustajat käsittelivät kokousta tänään Coreper-ryhmän kokouksessa Brysselissä. Kaikki jäsenmaat jotka eivät osallistuneet, olivat kokouslähteiden mukaan paheksuneet Blairin järjestämää tapaamista. Suomeen tieto kokouksesta tuli puheenjohtajamaa Belgialta eilen iltapäivällä. Blair tai hänen esikuntansa ei ollut yhteydessä Lipposeen.

Kutsuja viime tipassa lisää

Blairin oli aluksi määrä kutsua Lontooseen vain Ranskan presidentti Jacques Chirac, pääministeri Lionel Jospin sekä Saksan liittokansleri Gerhard Schröder, mutta suunnitelmia muutettiin lyhyellä varoitusajalla; kutsu lähti eilen aamulla myös Italian Silvio Berlusconille ja Espanjan José Maria Aznarille sen jälkeen, kun maat olivat protestoineet poisjättämistään.

Seuraavaksi mukaan Lontooseen huomattiin ottaa puheenjohtajamaa Belgian pääministeri Guy Verhofstadt sekä EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana. Kutsusta ilmoitettiin viime tingassa - tuntia aikaisemmin iltapäivällä Blairin tiedottaja oli vielä sanonut, että puheenjohtajamaan pääministeri saa tietoa tapaamisen tuloksista puhelimitse.

Hollannin pääministeri Wim Kok kimpaantui, lähti Lontooseen ja ilmoitti osallistuvansa päivällisille, oli kutsua tai ei. Kutsu tuli. Portugalin pääministerin kansliasta annettiin lausunto, jonka mukaan tällaiset aloitteet eivät edistä sen paremmin terrorismin vastaista rintamaa kuin eurooppalaista yhtenäisyyttä.

Prodi ei nyt protestoinut

Sitä vastoin komission puheenjohtaja Romano Prodi ei ole pitänyt kokousta lainkaan ongelmallisena. Prodi kimpaantui sitä vastoin Gentin kokouksesta, monen tarkkailijan mielestä siksi, että tuolloin Italian pääministeriä ei kutsuttu. Hänen tiedottajansa Jonathan Faull selittikin tänään Prodin moittineen Gentin kokousta, koska se oli huonosti ajoitettu juuri huippukokouksen edelle.

-Jäsenmaat saavat pitää keskenään kokouksia kuten haluavat ja kutsua niihin kenet haluavat. Tällaisilla kokouksilla ei ole mitään tekemistä EU:n yhtenäisyyden kanssa. Viimeksi ajoitus oli vain huono. EU on toiminut yhtenäisesti ja tulee siten myös tekemään jatkossa, Faull sanoi Brysselissä.

Faullin mukaan Blair soitti tänään aamupäivällä Prodille ja selosti käytyä keskustelua. Solana esitteli tuloksia Coreper-ryhmän kokoukselle, Verhofstadt soitti muiden EU-maiden johtajille.

Kokouksen tulokset eivät olleet kovin näyttäviä; osanottajat vakuuttivat edelleen täyttä tukeaan Yhdysvaltain terrorisminvastaisille toimille ja iskuille Afganistaniin ja vaativat Lähi-idän rauhanprosessin käynnistämistä uudelleen. Kokouksessa Blair selosti Lähi-idän kiertomatkansa tuloksia. Blair on tällä viikolla matkalla Washingtoniin tapaamaan presidentti George W. Bushia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat