Mainos

Blairille ei moitteita Irak-tiedustelusta

Britanniassa on tänään julkaistu raportti, joka arvioi Irakin sotaa edeltänyttä tiedustelutoimintaa.

Raportista käy ilmi, että pääministeri Tony Blairia ei voida moittia tiedustelutoiminnan epäonnistumisesta ennen Irakin sotaa. Raportissa kuitenkin huomautetaan, että sotaan johtaneet tiedustelutiedot olivat epäilyttäviä.

Hallituksen Irakin joukkotuhoaseista ennen sotaa esittämät tiedot eivät tutkimusraportin mukaan olleet tahallisesti vääristeltyjä. Selonteossa kuitenkin arvosteltiin eräitä Irakin joukkotuhoaseita koskevia tiedustelutietoja epäluotettaviksi ja vakavasti puutteellisiksi.

Saddam Husseinilla ei selonteon mukaan ilmeisestikään ollut käyttövalmiita joukkotuhoaseita.

Blairia tai tai hänen hallituksensa jäseniä ei selvityksen mukaan voida moittia tiedustelutietojen epäluotettavuudesta ja puutteellisuudesta.

Sen sijaan selonteko arvosteli Blairin hallintotapaa, joka oli luonteeltaan epävirallista ja pieneen piiriin rajoittuvaa, niin että suuri osa hallituksen sisäpiiristäkään ei ollut mukana päätöksenteossa.

Britannian tiedustelutoimintaa käsittelevä tutkimus aloitettiin helmikuussa pian sen jälkeen kun Yhdysvallat ilmoitti vastaavasta selvitystyöstä.

Tarkoituksena oli selvittää, mikä johti maan hallituksen uskomaan, että Irakilla oli joukkotuhoaseita, vaikkei niistä ole sodan jälkeen löytynyt jälkeäkään.

(MTV3-AFP)

(Seitsemän uutiset 14.07.04)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.