Blair patistaa EU-maita työttömyyden hoitoon

Britannian pääministeri Tony Blair pitää työllisyyden parantamista ratkaisevan tärkeänä EU:n sisämarkkinoiden ja yhteisen valuutan onnistumiselle.

Blair sanoi tänään Euroopan sosiaalidemokraattisten puolueiden kokouksessa Malmössä, että EU-maiden on uudistettava talousjärjestelmäänsä. Kehittämällä työmarkkinoita nykyistä joustavammiksi voidaan vähentää työttömyyttä ja osoittaa kansalaisille, että Euroopan yhdentymissuunnitelmat koskettavat myös heitä.

Blair vertasi eurooppalaista järjestelmää Britannian konservatiivipuolueeseen, jonka Blairin johtama työväenpuolue syrjäytti viime kuun vaaleissa. Kuten konservatiivit, myös EU:n instituutiot ovat menettäneet kosketuksensa ihmisten tarpeisiin, hän katsoi.

Kansalaisten vieraantuminen Euroopan unionista ei Blairin mielestä ole vain Britannian ongelma. Hän totesi, ettei yhdentynyt vanhanmallinen talousjärjestelmä olisi yhtään sen parempi kuin erillisten vanhanmallisten talousjärjestelmien muodostama Eurooppa.

Tärkeintä on Blairin mukaan muistaa, että kansalaiset muistavat poliitikkojen lupaukset. Hän vakuutti tuoreen hallituksensa pyrkivän pysyviin muutoksiin hetkellisten ihmetekojen sijasta.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat