Blair kiitteli Hongkongin johtoa

Britannian pääministeri Tony Blair on päättänyt Aasian-kiertomatkansa. Vielä ennen paluutaan kotimaahan Blair vieraili Hongkongissa.

Britannian pääministeri Tony Blairin Aasian-kiertomatka päättyi leppoisissa tunnelmissa. Blair jakoi kiitosta Hongkongin johdolle tavattuaan tänään pikaisesti alueen johtajan Tung Chee-hwan.

-Viranomaiset kuuntelevat, mitä ihmiset heille sanovat, ja kaikki ovat halukkaita edistämään alueen tasapainoa, joka on elintärkeää sen menestykselle, Blair sanoi.

Blair kuvaili keskustelujaan Tungin kanssa mainioiksi ja erittäin rakentaviksi. Hänen mielestään ne olivat hyvää jatkoa keskusteluille, joita hän kävi Kiinan johdon kanssa. Keskustelujen pääteemoina olivat Hongkongin kiistelty turvallisuuslaki sekä horjuva talouskehitys.

-Hongkongin viranomaiset aikovat pohtia koko turvallisuuslakikysymystä uudelleen ja mielestäni se on järkevä ratkaisu, Blair kertoi, viitaten aiemmin tulleisiin tietoihin, joiden mukaan kiistelty turvallisuuslaki otetaan uudelleen julkiseen valmisteluun syyskuussa.

Hongkongin demokratialiike oli odottanut Blairin painostavan Tungia demokraattisiin uudistuksiin. Tähän nähden Blairin lausunnot, joissa toivottiin "hallittua prosessia" demokratiaa kohti kuitenkin tasapaino säilyttäen, olivat pettymys.

Blairin piti alun perin viipyä Hongkongissa huomiseen saakka, mutta seutua lähestyvä hirmumyrsky pakotti hänet lähtemään päivää suunniteltua aiemmin.

Kiina: Hongkongissa tulossa uudistuksia


Myös Kiinan suunnalta kantautui tänään lausuntoja, joiden mukaan maa uskoo, että Hongkongissa tapahtuu poliittisia uudistuksia. Maan entisen ulkoministerin Tang Jiaxuanin mukaan Hongkongissa on odotettavissa "taloudellisia, poliittisia ja muita uudistuksia, jotka parantavat ihmisten elinolosuhteita". Tang ei täsmentänyt, minkälaisista uudistuksista olisi kysymys.

China Daily -lehden haastattelema Demokraattinen liitto Hongkongin parhaaksi -puolueen johtaja Tsang Yok-sing puolestaan sanoi, että alueen hallinnon tulisi vakavasti harkita yleisen äänioikeuden käyttöönottoa, sillä kysymystä "ei voi vältellä".

-Jos aluehallinto tai keskushallinto ottavat kielteisen kannan yleiseen äänioikeuteen, se vain auttaisi oppositiota keräämään kansan tuen, sillä kansa kannattaa yleistä äänioikeutta, Tsang sanoi.

(MTV3-AFP-DPA-Reuters-STT)

Lue myös:

    Uusimmat