Blackout

Musta jää todisti, että Suomessakin osataan tehdä latautuneita psykologisia trillereitä. JP Siilin käsikirjoittaman ja ohjaaman Blackoutin lähtökohta on lajityyppiä ajatellen oivallinen: sydänlääkäri Pekka Valinto (Petteri Summanen) herää pitkästä koomasta naula kallossaan muistamatta lainkaan, mitä on tapahtunut.

Kun juonikudelmaan lisätään vielä joukko mystisesti menehtyneitä potilaita, joiden kuolemaan muistiaukkoinen lääkäri saattaa itse olla syyllinen, ollaan kutkuttavassa moraalisessa tilanteessa. Sosiaali- ja terveysministerinä työskentelevä vaimo (Irina Björklund) tajuaa, että Pekan muistista ovat pyyhkiytyneet myös tunteet häntä kohtaan. Laurasta (Jenni Banerjee), jolle Pekka on tehnyt sydänsiirron, tulee miehen intohimojen kohde. Tässä kolmiodraamassa rassaa naisten asiallisen suorapuheinen dialogi; enemmän tunnemyllerrystä olisi ollut paikallaan.

Elokuvassa on liian monta sivupolkua, jotka näivettävät kiehtovaa pääjuonta. Elokuvan selvitettäviksi kysymyksiksi olisivat riittäneet: kuka tai ketkä ovat vastuussa potilaskuolemista, ja kuka ampui Pekan päähän naulan ja miksi? Mutta Siili käyttää rutkasti aikaa Pekan ja kahden naisen kolmiodraaman käsittelyyn. Lisäksi hänellä on painavaa sanottavaa suomalaisen terveydenhuollon tilasta. Yhtenä sivujuonena kerrotaan vielä Pekan isän pahenevasta dementiasta. Tässä on liikaa materiaalia yhden elokuvan tarpeisiin.

Siili ripottelee pitkin tarinaa vääriä vihjeitä harhauttaen katsojaa. Huolimattomien yksityiskohtien kanssa uskottavuus on välillä koetuksella. Sen sijaan lääketieteellinen terminologia vaikuttaa ainakin maallikosta täsmälliseltä. On erittäin kiinnostava idea, että päähenkilö pitää omaa syyllisyyttään mahdollisena.

Äänten aikaansaamat flashbackit toimivat hyvin, mutta muuten äänitehosteiden kanssa olisi voinut olla maltillisempi. Lauri Ylösen musiikki ei tue tarinaa lainkaan. Musiikki katkaisee psykologiset ja eroottiset jännitteet ja vaihtaa elokuvan tunnelman tekotrendikkään nuorisoelokuvan tunnelmaksi.

Petteri Summanen on aina karismaattinen, mutta Irina Björklund ministeri-vaimona on kolkko ja oudossa tilanteessa aivan liian vähän hämmennyksestä sekaisin. Ja miksi Jenni Banerjee puhuu läpi elokuvan ärsyttävästi kähisten ja melkein kuiskaten? Aineksia karsimalla ja yksityiskohtia säätämällä Blackoutista olisi voinut tulla vaikuttava elokuva.

Teksti: Minna Karila