Björn Wahlroos ei usko euroon: "Joustava työvoima" korjaisi valuvian

Pankkiiri Björn Wahlroos ei usko euroon nykymuodossa. Tämä tuli selväksi yhteisvaluutta euron tulevaisuutta ja Suomen vaihtoehtoja puntaroivassa keskustelutilaisuudessa tänään.

– Tämä järjestelmä ei pysy kasassa, koska maailman työmarkkinoille on tullut miljardi uutta työntekijää euron luomisen jälkeen. Emme voi pitää yllä eurooppalaista työvoiman hintatasoa, emme tuottavuudellakaan korjattuna. Euroalueella pitäisi olla joko joustavat työmarkkinat tai työttömyys kasvaa,  Sampo-konsernin, Nordean ja UPM:n hallitusten puheenjohtajana toimiva Wahlroos sanoi.

Wahlroosin mukaan alkutaipaleellaan euro toimi hyvin, mutta ei enää.

– Kyse on hyvin yksinkertaisesta asiasta eli kun hinta lyöty kiinni, jonkin muun täytyy antaa periksi. Kaikki hinnat eivät voi olla muuttumattomia; Neuvostoliitto yritti sitä, onnistumatta, Wahlroos nauratti yleisöä.

Alun perin poliittinen prosessi

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd) mukaan yhteisvaluutta euro oli poliittinen prosessi.

– Eurossa on valuvika. Ei eurosta eroaminen olisi katastrofi, Tuomioja sanoi.

Muita keskustelijoita nuorempi, ajatuspaja Liberan tutkimusjohtaja Elina Lepomäki totesi euroon liittymisen perusteiden olleen turvallisuuspoliittisia.

Myös valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi muistutti, että liittymällä euroon Suomi pyrki Euroopan ytimeen ja haki sekä poliittista että taloudellista vakautta. Taustalla oli muun muassa Saksojen yhdistyminen.

– Euroa on nyt 10 vuotta kokeiltu ja sössitty, Sasi totesi.

Tuomiojakin muistutti, että Tanska ja Ruotsi ovat pärjänneet ihan hyvin euron ulkopuolella.

– Mitä tapahtuu, kun euromaat rikkovat itse sääntöjä, joiden pohjalta niiden piti toimia? Wahlroos kyseli.

Wahlroos ei sijoita Kreikkaan

Lepomäki ihmetteli, miten Italian, Espanjan ja Portugalin korot voivat olla 3 prosentin tietämissä, kun työttömyys tikittää yli 20 prosentin.

– Blondikin tajuaa, ettei näin voi olla.

Wahlroosin muistutti, että kriisimaiden akuutti velkakriisi voi olla "puolivälissä hoidossa", mutta toisti taas euron valuvikaa.

– Olemme rakentamassa tätä uutta älyttömyyttä, mihin Elina viittasi. Menkää panemaan rahanne Kreikkaan, jos uskotte siihen. Minä en, Wahlroos sanaili.

Keskustelutilaisuus liittyi 12 ekonomistin EuroThinkThank-ryhmän kirjoittamaan kirjaan euron ja Suomen tulevaisuudesta.


Lue myös:

    Uusimmat