Bjerregaard varoitti tanskalaisia äänestämästä Ei

Tanska joutuu Bjerregaardin mukaan "hyvin vaikeaan asemaan", jos torstain kansanäänestyksessä hylätään Amsterdamin sopimus.

EU:n komission tanskalainen jäsen Ritt Bjerregaard varoitti tänään maanmiehiään ja -naisiaan äänestämästä Amsterdamin sopimusta vastaan torstain kansanäänestyksessä.

Komissiossa ympäristöasioista vastaava Bjerregaard tähdensi uutistoimisto Reuterin haastattelussa, että tanskalaiset olivat saaneet Amsterdamin sopimuksessa sen mitä olivat halunneetkin ja että muiden EU:n jäsenmaiden olisi vaikea ymmärtää sopimuksen hylkäämistä. EU:n johtajat sopivat huippukokouksessaan Amsterdamissa viime kesäkuussa Euroopan unionin laajentamista ja unionimaiden yhteistyön syventämistä. Tanskalaiset pääsevät äänestämään sopimuksesta kansanäänestyksessä torstaina.

Tanskalaiset hylkäsivät Maastrichtin sopimuksen kansanäänestyksessä kesäkuussa 1992. Seuraavana vuonna tanskalaiset hyväksyivät sopimuksen sen jälkeen, kun hallitus oli neuvotellut Tanskalle joukon erivapauksia sopimukseen. Tanska halusi itselleen oikeuden jättäytyä muun muassa Euroopan talous- ja rahaliiton Emun ja yhteisen puolustusliiton ulkopuolelle.

Tuoreiden mielipidekyselyjen mukaan sopimuksen hylkäämistä kannattavien tanskalaisten joukko on kasvamassa. Sopimusta kannattaa nyt 48 prosenttia ja vastustaa 38 prosenttia kysellyistä.

Lue myös:

    Uusimmat