Birn nappasi yhden päärooleista – brittielokuvaan Harry Potter -tähden rinnalle

Näyttelijä Laura Birn nähdään The Ones Below -elokuvassa.

Näyttelijä Laura Birn on saanut roolin brittielokuvasta The Ones Below. Birnin asioita hoitavasta Actors In Scandinavia -toimistosta vahvistetaan MTV.fille, että Birn on napannut mielenkiintoisen roolin, joka on yksi elokuvan neljästä pääosasta.

David Farrin ohjaama trilleri kertoo pariskunnasta, jonka naapurit paljastuvatkin hieman oudoiksi.

Birnin roolista ensimmäisenä uutisoineen Helsingin Sanomien mukaan Birn näyttelee elokuvassa skandinaavitaustaista Theresaa, jonka puolisona on muun muassa The Walking Dead -sarjasta tuttu David Morrissey.  

Elokuvassa näyttelevät myös Harry Potter -elokuvissa Fleur Delacouria näytellyt ranskalaisnäyttelijä Clémence Poésy sekä brittinäyttelijä Stephen Campbell Moore.

Perjantaina Suomessa saa ensi-iltansa Birnin tähdittämä jenkkielokuva A Walk Among the Tombstones. Elokuva perustuu Lawrence Blockin romaaniin. Elokuvan pääosassa nähdään irlantilais-yhdysvaltalainen näyttelijä Liam Neeson ja Birn näyttelee elokuvassa Leila Andersson -nimistä naista. 

Suomalaisille Birn on tuttu näyttelijä muun muassa elokuvista Leijonasydän, Puhdistus, Vuosaari, Helmiä ja sikoja ja 8 päivää ensi-iltaan. Vuonna 2013 hänet palkittiin elokuvataiteen valtionpalkinnolla ja vuonna 2012 Birn sai Jussi-patsaan parhaasta naispääosasta roolistaan elokuvassa Puhdistus.

Vuonna 2013 Birn valittiin yhdeksi vuoden eurooppalaisista Shooting Star -näyttelijöistä. Shooting Stars on European Film Promotion -markkinointijärjestön ohjelma. Sen myötä kymmenen kansainvälisen tuomariston valitsemaa nuorta eurooppalaista näyttelijää esiteltiin elokuva-alalle ja kykyjenetsijöille Berliinin elokuvajuhlilla.

Lue myös:

    Uusimmat