Biopolttoaineet kuumentavat YK:n ruokakokousta

YK:n ruokakokous on alkanut Roomassa syyttävässä ilmapiirissä. Kansainvälisten järjestöjen mukaan ruoan hinnannousu voi ajaa sata miljoonaa ihmistä nälänhätään. Biopolttoaineiden tuottajat kiistivät puolestaan olevansa syypäitä.

Maailman johtaviin etanolin tuottajiin lukeutuvan Brasilian presidentti Luiz Inacio Lula da Silva piti väitteitä irvokkaina.

-Biopolttoaineet eivät ole rosvoamista. Päinvastoin, jos biopolttoaineiden valmistus otetaan tosissaan, köyhimmät maat voivat niiden avulla lisätä ruokaturvallisuuttaan merkittävästi, hän sanoi.

Yhdysvallat arvioi, että elintarvikkeiden inflaatiosta kolme prosenttia aiheutuu biopolttoaineista.Oxfam-järjestö laittaisi lukuun nollan perään.

Yhdysvallat suunnittelee käyttävänsä vuonna 2022 maissisadostaan neljänneksen etanolin tuotantoon. EU:n suunnitelmissa on, että vuoteen 2020 mennessä autojen polttoaineista kymmenesosa olisi bioenergiaa.

Bioenergian tuottajat lähettivät Roomaan kirjeen, jossa he vaativat poliitikkoja toimiin öljyn hinnannousun pysäyttämiseksi, jotta myös elintarvikkeiden hinnat laskisivat.

500 miljoonaa välittömästi

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n järjestämä kokous pyrkii keräämään noin 500 miljoonaa euroa hätäapua.

YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon arvioi, että ruoan tuotantoa pitäisi kasvattaa vuoteen 2030 mennessä 50 prosenttia nykyisestä tasosta. Ruokakriisistä selviäminen maksaisi näin 10-13 miljardia euroa vuodessa.

FAO:n senegalilainen pääjohtaja Jacques Diouf laski, että summa on samansuuruinen kuin ruoan vuosittainen haaskakulutus maailmassa.

Kolmipäiväisessä kokouksessa on päämiehiä ja ministereitä yli 150 maasta. Suomea edustaa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen (kesk.).

Kiistellyimpiä vieraita ovat Zimbabwen presidentti Robert Mugabe ja Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad. Ensikommenteissaan Ahmadinejad haukkui Israelia ja väitti, että Iran osaisi ruokkia maailman.

(MTV3-STT-Reuters-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat