Biokaasuala vaatii verohelpotuksia autoilijoiden houkuttelemiseksi

Biokaasun käytön lisääminen liikennepolttoaineena on saamassa uutta vauhtia. Suurin hidaste on alan mukaan epäselvä verotuskäytäntö. Biokaasun tuottamisessa kunnilta odotetaan rohkeita avauksia. Bioenergia luokitellaan hiilidioksidineutraaliksi sähkön ja lämmön tuotannossa, mutta ei liikennekäytössä.

Kunnat voisivat tuottaa liikennepolttoainetta kaatopaikkakaasuista ja jätteistä.

Joensuu kerää kaasuja talteen Kontiosuon kaatopaikalla. Joensuun Seudun Jätehuollon liikennebiokaasukehittäjä Anu Laakkonen kehottaisi kääntymään länteen.

- Ruotsista voi katsoa esimerkkiä että siellä on kunnat toiminut tai kuntien yhtiöt tai sitten yhtiöt joissa kunta on osakkaana ja jotkut yksityiset ja sitten ihan yksityiset yhtiöt, Laakkonen sanoo MTV:n uutisten haastattelussa.

Liikennebiokaasun tuotantoa pusketaan nyt liikkeelle eri puolilla maata, meneillään on puolenkymmentä maakunnallista hanketta. Alalla pelätään, että valtio tappaa erilaisilla veroilla kovan innostuksen alkuunsa.

- Tällä hetkellä ei ole varmuutta siitä, että minkälainen verokohtelu on ensi vuoden alusta kun tämä liikenteen polttoaineverouudistus menee eteenpäin, sanoo Gasum Oy:n liiketoimintayksikön päällikkö Jussi Vainikka.

Nyt maakaasua voi tankata 16:lla ja biokaasua vain yhdellä asemalla. Verotusepävarmuudesta huolimatta isot toimijat laajentavat biokaasun jakeluverkostoa.

Biokaasuauton hankinta tai muutosasennukset tuovat autolle muutaman tonnin lisähintaa. Ajaminen on edullista, biokaasu maksaa nyt 70 senttiä litralta.

Katso Keimo Lehtiniemen raportti Joensuusta

Lue myös:

    Uusimmat