Bin Ladenin kuski kiisti syyllisyytensä Guantanamossa

Terroristijohtaja Osama bin Ladenin entinen autonkuljettaja vakuutti syyttömyyttään Guantanamon sotilastukikohdassa alkaneessa oikeudenkäynnissä. Yhdysvaltojen sotilasviranomaiset syyttävät jemeniläistä Salim Ahmed Hamdania salaliitosta ja terrorismin tukemisesta.

Jos asevoimien upseereista koostuva valamiehistö katsoo Hamdanin syylliseksi, häntä voi odottaa elinikäinen vankeus. Jutun käsittelyn arvioidaan kestävän kahdesta kolmeen viikkoa.

Syyttäjien mielestä Hamdan kuului terroristiverkosto al-Qaidan ytimeen. Syytekirjelmässä sanotaan, että Hamdan tapasi bin Ladenin Afganistanin Kandaharissa vuonna 1996 ja ryhtyi myöhemmin tämän turvamieheksi ja autonkuljettajaksi. Hamdanin epäillään myös toimittaneen aseita ja ammuksia al-Qaidan jäsenille ja lähipiirille.

Puolustusasianajajat ovat kiistäneet Hamdanin kuuluneen al-Qaidaan. Puolustuksen mukaan Hamdan toimi ainoastaan bin Ladenin autonkuljettajana ja mekaanikkona, sillä hän tarvitsi kipeästi toimeentuloa.

Hamdan jäi kiinni Afganistanissa syksyllä 2001. Kuubassa sijaitsevaan Guantanamoon hänet vietiin toukokuussa 2002.

Sotilasoikeutta on arvosteltu epäoikeudenmukaiseksi

Oikeudenkäynti erityisessä sotilastuomioistuimessa on herättänyt voimakasta arvostelua ihmisoikeusaktivistien parissa. Guantanamon vankileirin olosuhteita on moitittu epäinhimillisiksi ja sotilasoikeuden käytäntöjä arveluttaviksi.

Puolustusasianajajien mukaan Hamdanin ei ole välillä annettu nukkua ja osa hänen tunnustuksistaan on saatettu hankkia pakottamalla. Hamdan on itse kertonut, että häntä on hakattu, uhkailtu ja nöyryytetty seksuaalisesti Guantanamossa.

Toisin kuin Yhdysvaltain siviilioikeudessa Guantanamon sotilasoikeudessa voidaan käyttää terrorisminvastaisten lakien nojalla "jonkin verran" todistusaineistoa, joka on hankittu pakottamalla. Syyttäjät ovat kiistäneet väärinkäytökset.

Guantanamon ensimmäinen laajamittainen oikeudenkäynti

Hamdan on ensimmäinen Yhdysvaltojen terrorisminvastaisen sodan nimissä pidättämä niin sanottu "vihollistaistelija", jota vastaan on aloitettu oikeudenkäynti Guantanamossa. Yli kuusi vuotta toimineen leirin vangeista on tuomittu aiemmin ainoastaan yksi, australialainen David Hicks vuonna 2007. Hicks tunnusti jo kuulusteluissa tukeneensa terrorismia, sillä hän sai siten lyhennettyä tuomion pituutta.

Guantanamossa on edelleen yli 260 vankia, joista valtaosaa ei ilmeisesti aiota syyttää. Kiivainta arvostelua onkin herättänyt Yhdysvaltain hallinnon käytäntö pitää vankeja telkien takana Guantanamossa ilman että heitä vastaan nostetaan syytteitä. Leiriltä on vapautettu tai siirretty kotimaihinsa noin 500 pidätettyä ilman oikeudenkäyntiä.

Yhdysvallat on voinut pitää vankeja leirillä nostamatta syytteitä, sillä vangit on nimetty vihollistaistelijoiksi sotilaiden sijaan. Näin heitä ei ole tarvinnut kohdella sotavankeina Geneven sopimusten mukaisesti.

Presidentti George W. Bushin hallinnon harjoittama politiikka on kuitenkin nyt vaakalaudalla. Yhdysvaltain korkein oikeus päätti kesäkuussa, että Guantanamon vangeilla on oikeus oikeudenkäyntiin liittovaltion siviilituomioistuimessa.

(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat