Bin Laden kielsi Irakia yhteistyöstä USA:n kanssa

Al-Qaida-johtajaksi väitetty puhuja totesi internetissä julkaistulla ääninauhalla, että Yhdysvaltain tukemaan hallitukseen osallistuvat irakilaiset kääntävät selkänsä islamille.

Al-Qaida-johtaja Osama bin Laden kieltää uudella ääninauhalla irakilaisia osallistumasta Yhdysvaltain tukemaan kansallisen yhtenäisyyden hallitukseen.

Irakilaisten pitää torjua suunnitelma, joka tähtää vain siihen, että Yhdysvallat saa Irakin öljyvarannot käsiinsä, bin Ladeniksi väitetty puhuja sanoi internetissä julkaistulla nauhalla. Nauhan mukaan hallitukseen osallistuvat irakilaiset kääntävät selkänsä islamille.

Al-Qaida-johtaja kielsi irakilaisia myöskään ottamasta osaa Yhdysvaltain rahoittamiin paikallisiin järjestysjoukkoihin. Bin Ladenin mukaan Yhdysvallat aikoo rakentaa Irakiin sotilastukikohtia, ja lopulta ottaa koko alueen hallintaansa.

Arvostelusta sai osansa myös Yhdysvaltoja tukeva Saudi-Arabia. Ääninauhalla Bin Laden lisäksi vakuutti islamistitaistelijoiden laajentavan pyhää sotaansa vapauttaakseen palestiinalaisten maan.

Uutistoimisto Reuters kertoi Yhdysvaltain terrorisminvastaisten viranomaisten olevan tietoisia nauhasta ja tutkivan sitä. Viranomaisten mukaan nauhan sisältö vastaa al-Qaidan aiempia lausuntoja Irakista.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat