Bill-hurrikaani huuhtoi turistiryhmän mereen Mainessa

Hurrikaani Billin nostattama hyökyaalto on huuhtonut 20 ihmistä mereen kansallispuistossa Mainen osavaltiossa Yhdysvalloissa. Puiston henkilökunnan mukaan kaikki valtamereen joutuneet onnistuttiin pelastamaan vedestä, mutta seitsemänvuotias tyttö menehtyi matkalla sairaalaan.

Joukko turisteja oli meren äärellä näköalatasanteella, kun odottamattoman suuri aalto yllätti heidät. Useita ihmisiä vietiin hoidettavaksi muun muassa luunmurtumien takia.

Useat tuhannet ihmiset saapuivat eilen Acadian kansallispuistoon seuraamaan merellä raivoavan hurrikaani Billin nostattamaa aallokkoa.

Floridan viranomaiset uskovat Billin aiheuttaneen myös toisen kuolemantapauksen. 54-vuotias mies ajautui lauantaina tajuttomana rantaan, surffattuaan merellä kovassa aallokossa.

Billin kerrotaan kuitenkin laantuneen tänään myrskyksi pyyhkäistyään ohi itäisen Kanadan kohti pohjoista. Yhdysvaltain hurrikaanikeskuksen mukaan Bill saattaa silti aiheuttaa yhä voimakkaita tuulia ja rankkasateita.

Hurrikaani Billin tuulien odotetaan yhä hiipuvan lähipäivinä sen liikkuessa Pohjois-Atlantin kylmien vesien yli.

(MTV3 - AFP)

Katso kuvaa pelastusoperaatiosta.

Lue myös:

    Uusimmat