Bill Cosbyn seksiskandaali: Tähdeltä vaaditaan miljoonakorvauksia

Kolme naista vaatii tv-veteraani Bill Cosbylta huimia summia.

Lukuisat naiset ovat astuneet julkisuuteen ja syyttävät tv-tähti Bill Cosbya seksuaalisesta häirinnästä. Keskiviikkona uutisoitiin yhden naisista haastaneen Cosbyn oikeuteen. Nyt myös muut naiset ovat alkaneet tositoimiin.

Los Angelesissa järjestettiin keskiviikkona lehdistötilaisuus, jossa asianajaja Gloria Allred edusti kolmea naista. People-lehti uutisoi Allredin kertoneen heidän vaativan Cosbya lahjoittamaan 100 miljoonaa dollaria eli yli 81 miljoonaa euroa hänen hyväksikäyttämille naisille tarkoitettuun rahastoon.

Naiset haluaisivat saada koolle myös eläkkeelle jääneet tuomarit, jotka saisivat arvioida heidän tarinoidensa todenperäisyyden.

Allred on tunnettu naisten oikeuksien puolustaja. Hän kertoi tilaisuudessa, että lukuisat naiset ovat lähestyneet häntä ja kertoneet Cosbyn joko huumanneen heidät tai ahdistelleen heitä seksuaalisesti.

– Monet naiset ovat kyselleet minulta, onko heillä mitään laillisia oikeuksia tässä tilanteessa. Valitettavasti olen joutunut sanomaan heille, että on liian myöhäistä nostaa enää syytettä Cosbya vastaan.

Asianajaja ehdotti, että Cosbyn olisi syytä nostaa kädet pystyyn ja luopua syyteoikeuden vanhentumisesta.

– Jos herra Cosby on sitä mieltä, että naisten tarinat eivät ole totta, olisi nyt hänen aikansa todistaa ne vääriksi. Se olisi reilua heitä kohtaan. Cosbyn maine on jo nyt saanut niin kovan kolauksen.

Cosbyn asianajaja ei ole kommentoinut uusinta vaadetta. Cosby itse kommentoi lukuisten naisten syytteitä yleisellä tasolla pari viikkoa sitten.

– Tiedän että ihmiset ovat väsyneitä siihen että en kommentoi asiaa, mutta miehen ei tarvitse vastata vihjailuihin. Ihmisten tulisi selvittää faktat. Kenenkään ei pitäisi joutua käymään tätä läpi ja joutua vastaamaan vihjailuihin, Cosby sanoi tuolloin Florida Today -lehden haastattelussa. 

Lue myös:

    Uusimmat