Biden ja Ryan tasoissa varapresidenttiehdokkaiden väittelyssä

Yhdysvaltain varapresidenttiehdokkaat ovat käyneet ainoan televisioidun vaaliväittelynsä.

Demokraattien Joe Biden ja republikaanien Paul Ryan kohtasivat Danvillessa Kentuckyssä. Ensimmäisten arvioiden mukaan Biden ja Ryan pärjäsivät jotakuinkin yhä hyvin. CNN-uutisten pikamittauksen mukaan Ryan olisi voittanut luvuin 48-44.

Ehdokkaat ottivat tiukasti yhteen ulkopolitiikasta, erityisesti Iranista ja sen aiheuttamasta uhasta. Biden vakuutti, ettei Iranilla ole ydinasetta nyt eikä vielä aikoihin. Ryan puolestaan syytti Obaman hallintoa Iranin vastaisten pakotteiden vesittämisestä ja tyhjistä uhkailuista. Kiistan kohteena oli myös Afganistanista vetäytymisen järkevyys.

Aiheina olivat myös työllisyys, terveydenhuolto ja abortti. Ryan sanoi, että Romneyn hallinto vastustaisi abortteja, lukuun ottamatta raiskaustapauksia.

Varapresidenttien väittelyllä ei ole yleensä paljoakaan painoarvoa, mutta tällä kertaa pelissä oli paljon. Bidenin toivottiin paikkaavaan presidentti Barack Obaman vaisua esitystä ensimmäisessä väittelyssä. Sen tuloksena Mitt Romney nousi johtoon mielipidemittauksissa.

(MTV3 - STT)

Katso Päivi Sinisalon kommentit Washingtonista: (Huomenta Suomi 12.11.2012)

Lue myös:

    Uusimmat