Biden arvostelee Trumpin hallintoa tietojen pimittämisestä ja Yhdysvaltain turvallisuuden vaarantamisesta

Yhdysvaltain presidentiksi tammikuussa nouseva demokraattien Joe Biden arvostelee ankarasti väistyvän presidentin Donald Trumpin hallintoa kansalliseen turvallisuuteen liittyvien tietojen pimittämisestä ja vitkastelusta. 

Bidenin mukaan Trumpin puolustusministeriöön ja Valkoisen talon hallinto- ja talousarvioyksikköön nimittämät ihmiset ovat asettuneet poikkiteloin sujuvan siirtymän tielle. Biden sanoo, että vallanvaihdon hankaloittaminen voi vaarantaa Yhdysvaltain turvallisuuden, ja hän kutsuu toimintaa vastuuttomaksi. 

Biden kertoo pyrkivänsä muodostamaan selkeää käsitystä esimerkiksi budjettien suunnittelusta, jotta vastustajat eivät pääse hyödyntämään mahdollisista tietokatkoksista aiheutuvaa hämmennystä.

Bidenin kommenttien jälkeen Trumpin nimittämä, virkaatekevä puolustusministeri Christopher Miller kiisti syytökset ja väitti, että puolustusministeriö on tehnyt kaikkensa vallanvaihdon helpottamiseksi. 

Millerin mukaan nykyhallinto on sopinut tiedonjaon keskeyttämisestä lomien ajaksi. Bidenin tiimi kuitenkin sanoo, ettei väite pidä paikkaansa. Miller on julkaissut lausunnon, jossa sanotaan, että puolustusministeriön henkilöstö on toiminut ammattimaisesti siirron valmistelussa ja aikoo jatkaa samaa "kollegiaalista ja läpinäkyvää" linjaa. 

Lausunnossa hän toteaa toimien jo nyt olevan pidemmällä kuin edeltävien hallintojen aikaan sekä muistuttaa, että aikaa on vielä kolme viikkoa ennen Bidenin virkaanastujaisia.

Trumpin hallinto on muovannut puolustusministeriön johtoa marraskuun presidentinvaalien jälkeen. Presidentti esimerkiksi erotti puolustusministeri Mark Esperin, joka ei tukenut presidentin voimankäyttöä rasismia vastustaneissa mielenosoituksissa.

Lue myös:

    Uusimmat