Bhutton hautajaiset nostattivat protesteja Pakistanissa

Pakistanin sisäministeriön mukaan eilen surmattu oppositiojohtaja Benazir Bhutto ei kuollutkaan luoteihin vaan iskeytyessään autonsa kattoikkunaan pommiräjähdyksen yhteydessä. Bhutton avustaja on tyrmännyt selityksen.

Pakistanilainen oppositiojohtaja Benazir Bhutto on laskettu tänään haudan lepoon sukunsa kotikylässä Etelä-Pakistanissa. Hautajaisiin oli omaisten lisäksi kerääntynyt satojentuhansien surijoiden joukko.

Pakistanin viranomaiset kertoivat hautajaisten jälkeen, ettei Bhutto kuollutkaan murhaajan luoteihin, vaan paiskautuessaan turvaan häntä kuljettaneeseen autoon eilisessä itsemurhaiskussa.

Ennen räjähdystä paikalla ammuttiin, mutta yksikään luoti ei osunut Bhuttoon, sanoi sisäministeriön edustaja Javed Iqbal Cheema.

Benazir Bhutton läheinen avustaja on kuitenkin torjunut Pakistanin viranomaisten selitykset Bhutton kuolemasta perättöminä. Farooq Naik piti viranomaisten selityksiä "kimppuna valheita".

- Bhuttoon osui kaksi luotia, yksi ylävartaloon ja yksi päähän, Naik sanoi. - Kyseessä oli vakava puute turvatoimissa.

Sisäministeriön edustajaJaved Iqbal Cheeman mukaan surmateossa oli viitteitä terroristiverkko al-Qaidasta.

- Meillä on tiedustelutietoja, joiden mukaan al-Qaida-johtaja Baitullah Mehsud olisi murhan takana.

Mehsud oli Cheeman mukaan järjestänyt myös Bhuttoa vastaan lokakuussa Karachissa tehdyn pommi-iskun. Bhutto selviytyi iskusta vahingoittumattomana, mutta siinä kuoli 140 ihmistä.

Murhateon raivostuttamat Bhutton kannattajat ovat osoittaneet mieltään eri puolilla Pakistania, erityisesti Bhutton kotiosavaltiossa Sindhissä.

Viranomaiset vastasivat määräämällä armeijan sotilaita ja puolisotilaallisia joukkoja kaduille Sindhissä ja sen suurimmassa kaupungissa Karachissa. Joukot saivat luvan ampua kohti mellakoitsijoita.

Murhan jälkeisissä väkivaltaisuuksissa on kuollut yli 30 ihmistä. Suurin osa kuolonuhreja vaatineista väkivaltaisuuksista sattui juuri Bhutton kotiosavaltiossa.

Benazir Bhutto haudattiin sukunsa mausoleumiin isänsä Zulfikar Ali Bhutton haudan viereen. Bhutton arkku oli verhottu hänen Pakistanin kansanpuolueensa väreihin ja sen perässä kulkivat Bhutton aviomies Asif Ali Zardari sekä pariskunnan kolme lasta.

"Häpeä tappajille"

Arkun matka sukutalosta viiden kilometrin päässä sijaitsevalle hautauspaikalle kesti yli kaksi tuntia surijoiden hidastaessa kulkueen vauhtia.

Monet surijat huusivat iskulauseita Pakistanin presidenttiä Pervez Musharrafia ja tämän tukijaa Yhdysvaltoja vastaan.

- Häpeä tappaja Musharrafille, häpeä tappaja Yhdysvalloille, kuului hautajaissaattueesta.

Musharraf julisti maahan poikkeustilan marraskuussa, mutta myöntyi myöhemmin parlamenttivaalien järjestämiseen tammikuussa. Bhutton arveltiin yltävän vaaleissa selvään voittoon.

Murhan jälkeen monet tahot epäilevät, että vaaleja ei pidetäkään, vaan Musharraf julistaa maahan uudestaan poikkeustilan.

Musharraf on syyttänyt militantteja islamisteja Bhutton murhasta ja vedonnut kansalaisiin rauhan säilyttämisen puolesta. Monet pakistanilaiset syyttävät kuitenkin Musharrafia siitä, ettei tämä kyennyt suojelemaan Bhuttoa.

Ydinaseet turvassa

Yhdysvaltain puolustusministeriö vakuutti, että Pakistanin ydinaseet ovat turvassa maan sekasortoisesta tilasta huolimatta. Pentagonin mukaan ydinaseiden joutumisesta vääriin käsiin ei ole huolta.

- Meidän arviomme mukaan Pakistanin ydinarsenaali on valvonnassa, sanoi Pentagonin edustaja Gary Keck. - Tässä vaiheessa ei ole mitään syytä huoleen.

Paluu Pakistaniin vei Bhutton kuolemaan

Brittiläinen professori Paul Wilkinson totesi kuitenkin, että tilanne ei ole mitenkään täysin hallinnassa.

- On mahdollista, että ääriainekset saisivat haltuunsa Pakistanin ydinlaitokset, sanoi Wilkinson Saint Andrews Universityn alaisesta terrorismintutkimuskeskuksesta. Hän huomautti, että kyse olisi "painajaismaisesta vaihtoehdosta", jota ei kuitenkaan voi täysin sulkea pois.

Monet maat kiirehtivät tänään varoittamaan kansalaisiaan matkustamasta Pakistaniin. Jo maassa olevia ulkomaalaisia kehotettiin pysyttelemään Bhutton hautajaispäivänä sisätiloissa ja varomaan muutoinkin suuria kansankokouksia.

Tänään maan luoteisosassa Swatin laaksossa puolestaan tehtiin taas pommi-isku vaalikokoukseen. Ainakin kuusi ihmistä kuoli, heidän joukossaan presidentti Pervez Musharrafin tukipuolueen parlamenttivaaliehdokas.

Pakistanin viranomaisten mukaan kaikki valtion koulut ja yksityiset oppilaitokset, pankit sekä kaikki kaupat ja ostoskeskukset on pidettävä kiinni kolme päivää tästä päivästä alkaen. Toimilla pyritään estämään väkivaltaisuuksien leviäminen.

Pakistanin vaalit ajallaan

Pakistanin väliaikainen hallitus vakuuttaa, että maassa aiotaan edelleen pitää parlamenttivaalit tammikuun 8. päivänä.

Pääministeri Mohammadmian Soomron mukaan oppositiojohtaja Benazir Bhutton surma ei ole tuonut muutoksia alkuperäiseen suunnitelmaan.

Monet oppositioryhmät ovat ilmoittaneet boikotoivansa vaaleja.

Pakistanilainen oppositiojohtaja Nawaz Sharif kehottaa presidentti Pervez Musharrafia eroamaan. Sharifin mielestä Musharrafin on jätettävä tehtävänsä niin pian kuin mahdollista.

Sharif vaatii myös parlamenttivaalien lykkäämistä tammikuun alusta. Hänen puolueensa on jo ilmoittanut boikotoivansa puolentoista viikon päästä pidettäviä vaaleja.

Sharif oli pääministeri kahteen otteeseen 1990-luvulla.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat