Beslanin koulukaappauksen tuomiosta valitetaan

Uhrien omaisten mukaan viranomaiset on vapautettu syyllisyydestä, joka vieritettiin kokonaan ainoana hengissä selvinneen kaapparin harteille.

Beslanin koulukaappauksen uhrien omaiset ovat valittaneet tuomiosta, kertoo venäläislehti Kommersant. Omaiset ja uhrit katsovat, että viranomaiset vapautettiin syyllisyydestä.

Ainoana hengissä selvinnyt kaappari Nurpashi Kulajev tuomittiin toukokuussa elinkautiseen vankeuteen syyskuun 2004 kaappauksesta. Kulajevia tuomittaessa jätettiin pois kaikki viittaukset niihin viranomaisten toimiin, joilla uhrien määrä ehkä kasvoi, Kommersant kirjoitti omaisten sanoneen.

Omaiset syyttävät viranomaisia summittaisen voiman käyttämisestä piirityksen lopettamiseksi. Koulua tulitettiin panssarivaunuista ja myös liekinheittimiä käytettiin. Omaiset ovat myös sitä mieltä, että sammuttamista estettiin, jotta todisteet palaisivat.

Omaiset vaativat lehden mukaan tapahtumien täydellistä selvittämistä. Myös Kulajev on lehden mukaan valittanut tuomiosta.

Kulajevin puolesta puhuu se, ettei kukaan panttivangeista nähnyt hänen ampuvan ketään, vain ilmaan. Hänen asianajajansa mukaan se ei todista Kulajevin ampuneen panttivankeja, kirjoittaa Kommersant.

Beslanin kaappauksessa kuoli kolmenkymmenenyhden kaappaajan lisäksi 331 ihmistä, joista 186 oli lapsia.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat