Berlusconin vankilatuomio kuohuttaa Italiaa

Italian entinen pääministeri Silvio Berlusconi on tästä lähtien rikoksesta tuomittu mies. Korkein oikeus vahvisti Berlusconille veropetoksesta annetun, neljän vuoden vankeustuomion eilisiltana.

Mediaset-yhtiön ostamiin tv-oikeuksiin liittyvää veronkiertoa koskeva oikeusprosessi ehti kestää lähes kymmenen vuotta. Tuomio syntyi seitsemän tunnin harkinnan jälkeen, ja se lähetettiin poikkeuksellisesti suorana tv-lähetyksenä.

Tuomiosta leikataan vuodelta 2006 peräisin olevan armahduslain perusteella kolme vuotta pois. Jäljelle jäävän vuoden yli 70-vuotias Berlusconi voi ikänsä vuoksi suorittaa joko kotiarestissa tai yhdyskuntapalvelussa. Päätös pitää tehdä lokakuun puoliväliin mennessä.

Kotiarestissa Berlusconi ei voisi vapaasti käyttää puhelinta, antaa haastatteluja tai sopia tapaamisia. Tuomarit päättävät, kuinka usein hän saa poistua asunnostaan.

Tuomion toinen osa, viiden vuoden kielto toimia julkisissa viroissa, palautettiin alempaan oikeusasteeseen uudelleen laskettavaksi. Mikäli kielto pidetään voimassa, joutuu päätös vielä senaatin äänestykseen.

Kannattajien karvas pettymys

Roomassa Berlusconin vastustajat juhlivat päätöstä availemalla kadulla kuohuviinipulloja. Berlusconin asunnon eteen kerääntyneet, "Silvion armeijaksi" itseään kutsuvat kannattajat sen sijaan ehtivät jo puhjeta ilonhuutoihin ymmärrettyään tuomareiden päätöksen ensin virheellisesti vapauttavaksi.

Päätöstä on Italian tiedotusvälineissä kutsuttu historialliseksi. Se myös asettaa oikeiston ja vasemmiston muodostaman yhteishallituksen vaikeaan tilanteeseen. Demokraattinen puolue on ilmoittanut kunnioittavansa tuomiota, jota se kuvailee hyvin merkittäväksi.

Berlusconi toisti tiedotusvälineille antamassaan videoviestissä olevansa syytön ja joutuneensa tuomareiden ajojahdin kohteeksi.

Jenni Meronen

jenni.meronen@hotmail.fi

Lue myös:

    Uusimmat