Berlusconin pahoinpitely paisunut poliittiseksi sodaksi

Pahoinpitelijä kyllä tiedetään, mutta kuka on todella vastuussa? Pääministeri Silvio Berlusconia vastaan tehty hyökkäys on herättänyt Italiassa kiivaan väittelyn siitä, mikä sai nelikymppisen miehen iskemään eilen Berlusconia päähän kirkon pienoismallilla.

Väkivalta sinänsä tuomittiin ympäri poliittista kenttää, mutta syypäästä ei yksimielisyyttä syntynyt. Pääministerin liittolaisten mielestä syyllinen on oppositio, joka on lietsonut vihaa häntä kohtaan. Oppositio taas moittii Berlusconia, joka on jakanut maan kahtia juoksemalla skandaalista toiseen, pakoilemalla oikeutta ja solvaamalla vastustajiaan.

- Tähän on tultu. Berlusconia vastaan nostatettu vihan ilmapiiri on tuottanut tuhoisia seurauksia, kirjoittaa firenzeläislehti La Nazione.

Pääministerin poliittisia vastustajia syytti myös hänen omistamansa sanomalehti Il Giornale:

- Hyökkääjä oli hullu, mutta tiedämme kaikki, ketkä ovat moraalisessa vastuussa.

Opposition suurimman puolueen demokraattien johtoon kuuluva Rosy Bindi puolestaan muistutti pääministerin itse herjanneen vastustajiaan muun muassa "kommunisteiksi, jotka haluavat tuhota hänet", joten hänellä itsellään on ainakin osavastuu tapahtuneesta.

- Berlusconin ei pitäisi esittää uhria, Bindi sanoi.

- En koskaan kannata väkivaltaa, mutta Berlusconi lietsoo sitä käytöksellään ja asenteellaan, sanoi liberaalin Arvojen Italia -puolueen johtaja Antonio Di Pietro.

Lehdet sairasvuoteelle

Berlusconilta murtui eilisessä pahoinpitelyssä nenä ja hampaita. Lääkärien mukaan hänet pidetään sairaalahoidossa ainakin huomiseen asti, ja täysi toipuminen vie kolmisen viikkoa.

Pääministeri oli tänään ensi töikseen pyytänyt nähdä, mitä aamun lehdet olivat kirjoittaneet hyökkäyksestä.

42-vuotias pahoinpitelijä on poliisin huostassa. Hänen isänsä kertoi tänäaamuna televisiossa, että hänen poikansa on kärsinyt jo kymmeniä vuosia mielenterveysongelmista. Perhe ei kuitenkaan osannut aavistaa pojan suunnittelevan iskua pääministeriä vastaan.

Viranomaiset uskovat, että mies toimi yksin.

Katso Kalle-Ville Lahtisen juttu

(STT - Reuters - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat