Berlusconin oikeudenkäynnit jatkuvat Milanossa

Italian pääministeri Silvio Berlusconin oikeudenkäyntien on määrä jatkua tänään. Oikeuden on määrä kuulla Berlusconia kahdessa istunnossa.

Berlusconia syytetään erillisissä oikeudenkäynneissä lahjonnasta sekä seksin ostamisesta alaikäiseltä. Oikeudenkäynnit pidetään Milanossa.

– Berlusconin puolustus oli pyytänyt oikeudenkäynnin siirtoa erityistuomioistuimeen, joka käsittelee ainoastaan ministerien tekemiä rikoksia, mutta tuomari ei pyyntöön suostunut. Hän perusteli päätöstään muun muassa sillä, että kaikki kansalaiset ovat lain edessä tasavertaisia, kertoo MTV3 Uutisten Italian kirjeenvaihtaja Jenni Meronen.

Merosen mukaan Berlusconia ei odoteta paikalle oikeudenkäyntiin, sillä hänen on määrä keskustella maan presidentin kanssa säästöohjelmasta. Hän on myös pysytellyt epätyypilliseen tapaan melko vaiti itseensä kohdistuvien syytösten edessä.

Berlusconia vastaan on tällä hetkellä käynnissä yhteensä kolme oikeudenkäyntiä.

– Oikeudenkäynnit ovat täällä Italiassa otsikoissa lähes päivittäin. Pääuutiseksi on kuitenkin tänäänkin noussut Italiaa uhkaava talousromahdus ja sen estämiseksi kehitelty säästöpaketti.

Meronen kertoo, että italialaiset alkavat kyllästyä siihen, että talousongelmien lisäksi joudutaan puimaan myös pääministerin henkilökohtaisia sotkuja.

Berlusconi onkin kokenut tänä vuonna jo kaksi raskasta tappiota - ensin kunnallisvaaleissa ja sitten kansanäänestyksissä, joissa äänestettiin ydinvoimaa ja muita Berlusconille tärkeitä asioita vastaan.

Merosen mukaan Berlusconilla riittää silti Italiassa tukijoita.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat