Berlusconi tuohtui saamastaan talousopista

Italian pääministeri Silvio Berlusconi tuohtui EU-johtohahmoilta sunnuntaina saamastaan taloudenpidon oppitunnista. Pääministerin mukaan yksikään EU-maa ei voi määräillä toisia maita haluamallaan tavalla.

- Kukaan ei ole siinä asemassa unionissa, että voisi antaa oppitunteja kumppaneilleen ja puhua toisten maiden hallitusten ja kansalaisten puolesta, Berlusconi sivalsi tiedotteessaan.

Diplomaattilähteiden mukaan Berlusconia painostettiin hoitamaan maansa talous kuntoon ennen sunnuntain huippukokousta. Hiillostajina toimivat Saksan liittokansleri Angela Merkel, Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy ja EU-presidentti Herman Van Rompuy.

Berlusconi kertoi antavansa ehdotuksen maan velkaongelmiin EU:n seuraavassa huippukokouksessa keskiviikkona.

Berlusconin hallituksen 55 miljardin säästöpaketti hyväksyttiin jo viime kuussa Italian parlamentissa.

Tavoitteena on tasapainottaa valtion budjetti vuoteen 2013 mennessä. Nyt maan velka on 120 prosenttia bruttokansantuotteesta. EU:n taloussääntöjen mukaan velka ei saisi ylittää 60 prosentin rajaa.

(MTV3 - STT)

Italialaisten käsitys maan tilanteesta ei käy yksiin luottoluokittajien kanssa, arvioi juuri Roomasta palannut eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri. (Huomenta Suomi 25.10.2011)

Lue myös:

    Uusimmat