Mainos

Berlusconi keksi EU:lle uudenlaisen hallituksen

Italian pääministeri Silvio Berlusconi ilmoitti eilen kehitelleensä kokonaan uudenlaisen EU-hallituksen. Berlusconi ehdottaa EU:n jokaisen pääministerin ottavan vastuulleen yhden alan aivan kuten ministerit kansallisissa hallituksissa.

EU:n puheenjohtajan Italian pääministeri Silvio Berlusconi on kehitellyt ajatuksen kokonaan uudenlaisesta EU-hallituksesta.

Berlusconin mielestä Euroopan unionin jäsenmaiden pääministerit voisivat kukin ottaa vastuulleen yhden alan aivan kuten ministerit kansallisissa hallituksissa. Näin pääministereistä tulisi ikään kuin komissaareja ja he alkaisivat kokoontua säännöllisesti muutaman viikon välein. Berlusconin mielestä perustavanlainen uudistus voitaisiin tehdä edes muuttamatta EU:n perustuslakia millään tavalla.

Värikkäistä tempauksistaan tunnettu Berlusconi hämmensi tällä eilen ilmaan heittämällään idealla jälleen kerran kansainvälistä lehdistöä. Toimittajat tapasivat pääministerin Roomassa järjestetyillä illallisilla. Berlusconi selvitti, että esimerkiksi Malta voisi ottaa vastuulleen meriliikenteen.

EU:n tämänhetkisen puheenjohtajamaan pääministeri katsoo, että hänen mallinsa tarjoaisi unionille vihdoin tilaisuuden kunnon hallitukseen. Hän vakuutti myös keskustelleensa asiasta EU:n komission puheenjohtajan Romano Prodin kanssa. -Prodi sanoi, että se olisi loistava juttu (wonderful thing). Hän suhtautui innostuneesti, Berlusconi väitti vastaillessaan toimittajien kysymyksiin illallisen jälkeen.
Prodi kiistää kommentoineensa
Prodin tiedottaja Reijo Kemppinen kiisti tänään, että Prodi olisi kommentoinut mitenkään Berlusconin ideaa. Tämä oli kyllä esitellyt ajatustaan myös Prodille EU:n komission vieraillessa Roomassa keskustelemassa Italian puheenjohtajuuskaudesta.

Eilisillä illallisilla pääministeri katseli heittonsa jälkeen ympärilleen ja valitti huomaavansa, että ajatukselle hymyiltiin jo. -Näin uusille ideoille aina käy, hän pahoitteli.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.