Berliinin lentokentillä pulaa jäänestoaineesta - lennoissa peruutuksia ja myöhästymisiä

Berliinistä lähteviä lentoja on jouduttu perumaan, ja lisäksi useat lennot viivästelevät. Viivästysten syynä on pula jäänestoaineesta, jonka vuoksi muun muassa Easyjet-yhtiön lennot aamulla jäivät lentämättä. Yhtiön mukaan ilman jäänestoainetta lentojen turvallisuutta ei voida taata.

Eilen Berliinin kahdelta päälentokentältä peruttiin noin 200 lentoa, osittain samasta syystä. Peruutukset koskivat kaikkia lentoyhtiöitä.

Jäänestoainetta lentokentille toimittavan Clariant-yhtiön mukaan ympäri Eurooppaa yhtä aikaa alkaneet kovat kelit ovat aiheuttaneet toimitusvaikeuksia.

Myös lentoyhtiö Air Berlin kertoo, että sen jäänestoainevarastot ovat olleet vähissä viime päivinä.

- Euroopassa on vain pari jäänestoainetta lentokoneisiin valmistavaa yhtiötä. Tämä voi aiheuttaa todellisia ongelmia tänä talvena, yhtiön edustaja arvioi.

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat