Berliini perui suuren lumisodan

Berliiniin uudenvuodenpäiväksi kaavailtu lumisota on peruttu turvallisuussyistä. Tapahtumaan ilmoittautui liikaa osanottajia.

Lumisota oli tarkoitus järjestää Kreuzbergin ja Neuköllnin kaupunginosien välillä. Tapahtuma toteutettiin ensi kertaa viime tammikuussa, jolloin siihen osallistui noin 500 ihmistä.

Toista kertaa varten järjestäjät perustivat lumisodalle Facebook-sivut sekä mainostivat sitä Twitterissä, Youtubessa ja Myspacessa. Pian tapahtumaan oli ilmoittautunut 8000 osanottajaa. Viranomaisten mukaan tapahtumapaikaksi suunniteltu Hasenheiden puisto ei kestä tuhansien ihmisten rellestystä.

Marraskuun lopulla Leipzigissä muutaman kymmenen ihmisen lumisota paisui satojen ihmisten joukkotappeluksi. Osa kutsumattomista vieraista ryhtyi heittelemään lumen lisäksi ilotulitteita, pulloja ja kiviä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat