Bensiini kallistui

Bensan hinta on kallistunut tänään keskimäärin viisi senttiä. Suurin syy hinnan nousuun on raakaöljyn maailmanmarkkinahinnan nousu.

Bensiiniin viiden sentin litrahinnan korotus johtuu polttoaineen kysynnän kasvusta muun muassa öljynjalostamoiden huoltoseisausten takia. Merkittävin syy hinnankorotuksille on kuitenkin raakaöljyn maailmanmarkkinahinnan nousu, johon ovat vaikuttaneet muun muassa Yhdysvaltojen ja öljymaa Iranin kiristyneet välit.

Ennätyskallista tankkaaminen oli toissa vuoden syyskuussa, jolloin bensalitra maksoi jopa 1,5 euroa. Tämän vuoden alusta polttoainelitran hinta on ollut 1,15 - 1,20 euroa.

Tästä päivästä alkaen autoilijat saavat varautua jälleen maksamaan menovedestä viitisen senttiä enemmän, joka on yksittäisenä korotuksena jo huomattava.

Huoltoasemaketjujen mukaan syyt hinnankorotuksiin ovat osin tuotannossa. Pääsyy hinnannostoille on kuitenkin raakaöljytynnyrin kipuaminen yli kuudenkymmen dollarin. Öljyalan kattojärjestön mukaan kuluttajien kukkarolle käy nyt ennen kaikkea Yhdysvaltain Iran-politiikka.

Iran on öljynviejämaiden yhteistyöorganisaation OPECin toiseksi merkittävin öljyntuottajamaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat