Bensavarkaudet lisääntyneet

Suomen Bensiinikauppiaiden Liitto on huolissaan bensiinivarkauksien lisääntymisestä. Esimerkiksi Turun poliisin tietoon tulee keskimäärin 1-2 polttoainevarkautta päivässä.

- Välillä voi olla muutama varkaus viikossa, sitten voi olla kolme viikkoa taukoa, mutta säännöllisiä varkaudet joka tapauksessa ovat. Tämän kuun aikana on varastettu 200 litraa bensiiniä, kertoo yrittäjä Jari Ketola Kaarinan Teboilista.

Polttoainevarkauteen syyllistyneet ovat usein varattomia. Lain mukaan poliisin kirjoittamia sakkoja ei muuteta vankilatuomioksi, jos tekijä ei pysty niitä maksamaan.

Yrittäjät eivät ole tyytyväisiä nykyiseen lainsäädäntöön, vaan pitävät sitä liian heppoisena. Yrittäjien mielestä varkaudet olisi puitava käräjillä, jotta rikoksella olisi myös seuraus.

- Yleensähän näihin varkauksiin syyllistyvät taparikolliset eli henkilöllä on useita varkauksia kontollaan. Mielestäni olisi syytä puuttua rikoksentekovälineeseen, eli takavarikoida valtiolle sellainen ajoneuvo, jolla polttoaineita varkauksien kautta anastetaan, sanoo Suomen Bensiinikauppiaitten Liiton toimitusjohtaja Mika Hokkanen.

Automatisoidut mittarit estävät yleensä varkaudet, mutta monella huoltoasemalla voi vielä maksaa tankkauksen jälkeen sisälle. Kameravalvonta auttaa rikoksien selvittämisessä. Turun poliisin vanhempi konstaapeli Harri Mäkilä sanoo, että syylliset onkin yleensä helppo napata. Hyöty on varkauksien kohteeksi joutuneiden yrittäjien mielestä kyseenalainen.

- Yleensä auto on varastettu ja tekijä varaton. Emme aina tee edes rikosilmoitusta, koska varkaat ovat varattomia eivätkä joudu rikoksesta vastuuseen kertoo yrittäjä Matti Roine Liedon Shellistä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat