Benefonin syytteet tappion peittelystä käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaatii sakkorangaistuksia.

Yrityssaneerauksessa olevan Benefonin johto vastaa tällä viikolla Helsingin käräjäoikeudessa syytteisiin arvopaperimarkkinoita koskevasta tiedottamisrikoksesta.

Syyttäjä vaatii Benefonin johdolle sakkorangaistuksia ja Benefonia maksamaan 10000 euron suuruisen yhteisösakon.

Yhtiö antoi tulosvaroituksen kesäkuun 2000 lopulla, vaikka tiedossa oli jo toukokuussa, että liiketoiminta on pahasti tappiollista. Tammi - kesäkuun tulosta pidettiin syyttäjän mukaan tahallaan pimennossa.

Puhelin- ja paikantamislaitteita valmistava Benefon kertoi 29. kesäkuuta vuonna 2000, että sen kaksitaajuuspuhelimien myynti alkaa odotettua myöhemmin.

Positiiviseen tulokseen yhtiö arvioi pääsevänsä vasta tuon vuoden kolmannella neljänneksellä. Syksyllä tilanne oli heikentynyt sen verran, että Benefon ilmoitti suunnatusta osakeannista, jolla tavoiteltiin 9 miljoonaa euroa uutta pääomaa.

Benefonin taloudellinen tilanne on yhä epävakaa

Benefon pääsi monivuotisten vaikeuksien jälkeen yrityssaneeraukseen tänä keväänä ja sen pääomistaja vaihtui.

Keväällä tehdyn tilintarkastuksen mukaan yrityssaneerausohjelma on parantanut merkittävästi yhtiön toimintaedellytyksiä, mutta riskejä on edelleen. Myynti on jäänyt toistuvasti ennusteita heikommaksi. Myös vaihto-omaisuuden arvostuksessa on merkittävä riski.

Helsingin käräjäoikeus kuulee tällä ja ensi viikolla todistajia ja yhtiön johtoa taloudellisesta tiedottamisesta. Oikeudenkäynti alkoi tänään ja jatkuu ylihuomenna sekä maanantaina.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat