Benecolin tuotanto viisinkertaistui

Raision yhtymä viisinkertaistaa Benecol margariininsa tuotannon joulukuussa. Benecolin tuotanto on tällä hetkellä liikesalaisuus mutta sen arvioidaan olevan nykyiselläänkin satoja tonneja vuodessa.

Pääjohtaja Matti Salminen arvioi Varsovassa tänään Raision yhtymän Puolan margariinitehtaan vihkiäisissä, että vuoden lopussa pystytään tyydyttämään Benecolin Suomen markkinoiden kysyntä ja jotain voi jäädä vielä vientiinkin.
-Viennissä edetään kuitenkin pienin askelin, maa kerrallaan, koska kysyntä ylittää moninkertaisesti tuotantomahdollisuutemme.

Tutkimusten mukaan Benecol-margariinin lisäaine kasvisteroli alentaa merkittävästi käyttäjänsä kolesteroliarvoja. Benecolin tuotannon pullonkaula on ollut kasvisterolin heikko saatavuus. Tästä syystä Raision yhtymä on rakentamassa parhaillaan yötäpäivää Raisioon uutta laitosta jossa Benecolin ihmeainetta syntyy moninkertaisesti nykyiseen nähden.

Pääjohtaja Salminen uskoo, että 20 miljoonan markan arvoinen esteröintilaitos valmistuu joulukuussa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat