Belgrad ei taivu kansainväliseen painostukseen

Jugoslavian pääministeri Momir Bulatovic on ilmoittanut, ettei Belgradin vallassa olevalla hallituksella ole aikomustakaan taipua kansainvälisen painostuksen alla. Bulatovic viittasi painostuksella mm. kansainvälisen yhteisön toistuviin vaatimuksiin presidentti Slobodan Milosevicin erosta ehtona Serbian jälleenrakennusavulle.

Belgradin johtoa pöydän ääressä


-En usko, että kenenkään ero ratkaisee niitä ongelmia, joiden edessä olemme, Bulatovic ilmaisi serbialaisradion B2-92 haastattelussa. Bulatovic mainitsi, että jos hän nyt keskustelisi Milosevicin kanssa asiasta, kehottaisi hän tätä olemaan eroamatta. Bulatovic lisäsi myös, ettei Jugoslavia ole ole pyytänyt länsimailta minkäänlaista apua.

Bulatovicin mukaan Jugoslavia on joutunut "kansainvälisen yhteisön julman painostuksen kohteeksi". Hän syytti radiohaastattelussa erityisesti Yhdysvaltoja, joka "pitäisi panna vastuuseen rikoksesta syyllistyttyään pommittamaan Jugoslaviaa".

Balkanin tilanne on edellen räjähdysherkkä. Epäluuloa ja vihaa ovat osaltaan kylväneet kotiseuduilleen Kosovoon palanneet albaanit joiden epäillään syyllistyneen useisiin serbienvastaisiin kostoiskuihin.

Nato-joukot ovat pidättäneet viisi Kosovon albaania, joiden epäillään sekaantuneen serbimiehen murhaan Pristinassa. Lisäksi kaksi muuta albaania on pidätetty epäiltynä serbinaisen surmaamisesta.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch arvioi, että Kosovosta on paennut yli 160 000 serbiä ja romania kesäkuun puolivälin jälkeen.
Krista Kukkanen kertoo lisää Kosovon tilanteesta.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat