Belgian päiväkotipuukottajan lapsiuhrit olivat vauvoja

Kaksi lasta ja aikuinen ovat saaneet surmansa puukotuksessa belgialaisessa päiväkodissa, vahvistavat Belgian sisäministeri Guido De Padt ja paikallinen poliisi.

Veriteko tapahtui aamulla Dendermondessa, Brysselin pohjoispuolella.

Kuollut aikuinen oli päiväkodin työntekijä. Paikallisten viestimien mukaan kaksi puukotuksessa surmansa saanutta lasta olivat vauvoja. Lisäksi toistakymmentä lasta on haavoittunut. Osa heistä on edelleen kriittisessä tilassa.

Teräaseen kanssa silmittömästi riehunut mies yritti paeta paikalta, mutta etsintäpartiot tavoittivat hänet pian muutaman kilometrin päästä rikospaikalta. Hän oli sotkenut kasvonsa mustalla ja valkoisella maalilla.

Mies oli ilmeisesti menossa veriteon jälkeen kotiinsa, paikalliseen psykiatriseen hoitolaitokseen.

"Vanhemmat shokissa"

Tapahtumat saivat alkunsa aamukymmeltä paikallista aikaa, kun tuntematon, noin 30-vuotias mies soitti päiväkodin ovikelloa. Kun henkilökunta avasi oven tiedustellakseen miehen asiaa, tämä ryntäsi päiväkodin yläkertaan ja aloitti silmittömän puukotuksen.

Tämän jälkeen hän kiipesi yhden kerroksen ylemmäs ja jatkoi puukottamista.

Lopulta hän juoksi ulos ja hyppäsi pyöränsä selkään paeten paikalta.

- Me olemme kauhuissamme tapahtuneesta. Ajatuksemme ovat nyt lasten perheiden ja päiväkodin työntekijöiden luona. Monet vanhemamt ovat shokissa, sanoo tapahtumapaikalle Dendermondiin matkustanut Belgian sisäministeri Guido De Padt.

(MTV3-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat