Mainos

Belgian munkeilta ei heru lisää olutta

Perinteisten belgialaisten trappistioluiden ystävillä voi pian olla ongelma. Kuuluisat luostaripanimot nimittäin kieltäytyvät kasvattamasta tuotantoaan, vaikka juomien kysyntä on maailmalla kasvussa.

Westmalle, yksi seitsemästä perinteisestä trappistipanimosta, ilmoitti viime viikolla, ettei se aio valmistaa enempää olutta houkuttelevista näkymistä huolimatta.

Tämä johtuu etenkin siitä, että tuotantoa valvovat munkit haluavat pitää tuotannon inhimillisenä ja kohdella työntekijöitään säällisesti. Esimerkiksi ylitöitä ei teetetä.

- Mielestämme on tärkeää, että he pääsevät ajoissa kotiin perheidensä luo, veli Benedictus perusteli Belgian lehdistölle.

Seitsemän trappistiluostaria

Trappistiluostareista kuusi sijaitsee Belgiassa ja yksi Hollannissa. Panimojen tulee sijaita kokonaan luostareiden muurien sisällä, niiden tulee olla suoraan munkkien alaisuudessa, ja toiminnasta saatava voitto on suunnattava sosiaalityöhön tai hyväntekeväisyyteen. Tuotanto on siten luonnostaan pienimuotoista.

Pyhän Benedictuksen jälkiä seuraavat munkit alkoivat Belgian alueella panna olutta jo satoja vuosia sitten. Katolisen suuntauksen mukaan työ on olennainen osa uskoa, sillä toimettomuus on ihmiselle haitallista.

Monissa luostareissa pidetään yhä myös karjaa tai valmistetaan juustoa hengellisen toiminnan ohella.

Alkoholin valmistaminen ei ole Belgiassa suuri moraalinen ongelma, koska vahvakin olut on maassa kahviin verrattava jokapäiväinen tuote.

Kapitalismin kulta-aikana munkit joutuvat kuitenkin painimaan mitä moninaisimpien arvovalintojen kanssa. Esimerkiksi mainoskampanjat ovat mahdollisia, mutta ne ovat useimmiten tyyliltään yksinkertaisia, ja niissä pyritään tuomaan esiin oluiden luostaritausta.

Jo nyt trappistioluet saattavat Belgiassa loppua aika ajoin kesken. Westmalle ilmoittaa nettisivuillaan, että se pyrkii tekemään toimitukset ravintoloitsijoille mahdollisimman tasapuolisesti.

Sint Sixtus -luostari myy Westvleteren-oluttaan puolestaan vain suoraan kuluttajille tiettyinä päivinä. Oman laatikkonsa voi varata erityisen olutpuhelimen kautta, joka on tosin usein ruuhkautunut.

Luostareista ainoastaan Chimay aikoo kasvattaa tuotantoaan lähivuosina. Nieuwsblad-lehden mukaan tällekin on tosin sosiaalinen selitys. Luostaria ympäröivällä alueella niin paljon työttömyyttä, että panimo voi lisätoiminnalla tarjota osalle asukkaista työpaikan.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.