Belgialle laaja koalitiohallitus

Belgia on viimein saanut hallituksen yli yhdeksän kuukautta parlamenttivaalien jälkeen. Lopputuloksena on kuitenkin laaja koalitiohallitus, jota käytännössä kukaan äänestäjistä ei halunnut. Hallitussovusta ilmoitettiin tänään.

Hollanninkieliseen Flanderiin ja ranskankieliseen Valloniaan jakautunut maa on riidellyt näyttävästi aina viime vuoden kesäkuusta lähtien. Flanderi on vaatinut lisää autonomiaa, mutta valtion tulonsiirroista riippuvainen köyhempi Vallonia on harannut vastaan. Viime kuukaudet maa on pyörinyt väliaikaishallituksen voimin.

Epämääräisessä ja varsin linjattomassa hallitusohjelmassa kiista jää yhä ratkaisematta. Siitä pitäisi sopia kesäkuussa, jolloin edessä on todennäköisesti uusia riitoja. Lehdistössä on jo arveltu, ettei torstaina virkaan astuva hallitus elä kovin pitkään.

Uusi pääministeriksi tulee flaamikonservatiivi Yves Leterme. Hän johtaa hallitusta, johon kuuluvat Valloniasta kaikki suuret puolueet liberaaleista sosialisteihin ja Flanderistakin liberaalit ja konservatiivit. Oppositioon jäävät lähinnä Flanderin sosialistit, äärioikeistolainen Vlaams Belang sekä vihreät.

Merkittävää on, että Vallonian sosialistit ja Flanderin liberaalit hävisivät vaalit. Moni äänestäjä kokee siten, ettei heidän äänillään ole ollut mitään merkitystä.

Poliittisen kriisin aikana Belgian valmiiksi talous on taantunut selvästi, ja inflaatio laukkaa korkeammalla kuin vuosikausiin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat