Mainos

Belgialaiset siipikarjatuotteet myyntikieltoon Suomessa

Elintarvikevirasto on kieltänyt Belgiasta tuotavien siipikarjatuotteiden myynnin. Kiellon syynä on syöpää aiheuttavaa dioksiini, jota tuotteissa saattaa olla rehujen jäljiltä. Myös belgialaiset munavalmisteet on julistettu pannaan.

Suomessa varaudutaan vetämään kaupoista myös belgialainen naudan- ja sianliha sekä maitotuotteet, jos komissio laajentaa kieltopäätöksenä koskemaan myös niitä. Tuotteita ei kuitenkaan ryhdytä keräämään kauppojen hyllyiltä ennen kuin komissio on antanut tarkempia rajauksia, sanoo Elintarvikeviraston johtaja Kalevi Salminen.

EU:n komission odotetaan vielä tänään ottavan kantaa siihen, kuinka laaja tuoteryhmä on vaaravyöhykkeessä.
Siipikarjatuotteet ovat viranomaisten mukaan pääosin kauppojen hyllyiltä jo poistettu.

Belgiassa noin tuhat tilaa on suljettu dioksiinivaaran takia ja tilojen tuotteita testataan koko ajan.

Yhdysvallat boikotoi koko EU:n lihamarkkinoita

Aiemmin päivällä Yhdysvallat ilmoitti lopettaneensa siipikarjatuotteiden sekä sianlihan ostamisen EU:n alueelta dioksiini-skandaalin vuoksi. Lisäksi tammikuun jälkeen Yhdysvaltoihin tuodut erät tarkastetaan.

Yhdysvallat ostaa Euroopasta vain varsin pienen määrän siipikarjatuotteita. Sen sijaan sianlihaa tuodaan Yhdysvaltoihin vuosittain noin 700 miljoonan dollarin eli noin neljän miljardin markan arvosta.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.