Belgia joutuu testaamaan myös naudanlihan

EU vaatii Belgian viranomaisia testaamaan dioksiinimäärät myös vientiin menevästä naudanlihasta sian- ja siipikarjan lihan lisäksi elokuun loppuun saakka.

Kaksi päivää Brysselissä koolla ollut 15 maan edustajista koostuva EU:n eläinlääketieteellinen komitea päätti tänään tiukentaa Belgian lihanviennin valvontaa.

Ruokaskandaali on ravistellut maata toukokuusta lähtien, jolloin sadoille maatiloille myydystä rehusta löydettiin syöpää aiheuttavaa myrkkyä. Kanojen ja kananmunien jälkeen dioksiinia löytyi myös sianlihasta. Nyt ovat vaaravyöhykkeessä myös monet naudanlihan tuottajat.

Maassa on suljettu jo aiemmin useita satoja broileri- ja sikatiloja. Dioksiinimäärän mittarina käytetään myrkyllisen PCB-kemikaalin esiintymistä tuotteessa. Kokouksessa pohdittiin pitkään PCB-pitoisuuden määrää, jonka ylittäminen tekisi lihasta vientiin kelpaamatonta. Rajaksi sovittiin 200 nanogrammaa grammassa rasvaa, minkä Belgia oli jo aiemmin valmis hyväksymään. Sen sijaan Belgia ei ole pitänyt ylipäätään tarpeellisena naudanlihan testaamista.

Päätöksen mukaan testejä on kuitenkin tehtävä sekä ruhoista että elävistä eläimistä. Eläinlääketieteen asiantuntijat kokoontuvat uudelleen ennen elokuun loppua päättämään testitulosten valossa joko määräysten lieventämisestä tai muista jatkotoimista.

Dioksiiniskandaali on Euroopan pahin ruokakriisi ns. hullun lehmän taudin jälkeen. Taudista nyt toipuneen brittiläisen naudanlihan vientikiellon poistaminen viime kuussa ei sekään ole sujunut EU:ssa ilman ristiriitoja. Komissio on joutunut aloittamaan neuvottelut ministeriötasolla Saksan kanssa, koska maa ei ole halukas päästämään vapautuneita tuotteita markkinoilleen EU:n tahdosta huolimatta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat