Beirutin taistelut taukosivat

Taistelut ovat tauonneet Libanonin pääkaupungissa Beirutissa sen jälkeen, kun Hizbollahin taistelijat ottivat hallintaansa pääosan kaupungista.

Hallitusta tukeneet miliisit ovat myöntäneet tappionsa ja luovuttaneet aseensa Libanonin armeijalle, joka on pysytellyt taustalla viime päivien yhteenotoissa.

Sairaalalähteiden mukaan ainakin 15 ihmistä on kuollut ja 60 on haavoittunut viime päivien yhteenotoissa.

Vielä viime yönä kaupungista kantautui kranaattien räjähdysten ja tulituksen ääniä. Kaupungin satama suljettiin taistelujen vuoksi, ja lentoliikenne on ollut pysähdyksissä jo päiväkausia.

Hizbollahin kannattajat hyökkäsivät myös hallitusta tukevalle televisioasemalle ja pakottivat sen lopettamaan lähetyksensä.

Tv-asema on hallituskoalition johtohahmoihin kuuluvan Saad al-Haririn omistuksessa.

Sadat ihmiset ovat tungeksineet Syyrian vastaisille raja-asemille päästäkseen pakoon väkivaltaisuuksia. Joukoittain miehiä, naisia ja lapsia on saapunut Aridan rajanylityspaikalle Pohjois-Libanoniin ja Masnaan asemalle Itä-Libanonissa.

- Olen ollut täällä jo yli kaksi ja puoli tuntia, tuskaili yksikin maasta pois pyrkivä Aridan raja-aseman tungoksessa.

- Minun piti lähteä sunnuntaina, mutta päätinkin lähteä tänään, koska tilanne kääntyi pahempaan, sanoi asemalla ollut brittinainen.

- Näytti olevan järkevintä lähteä heti.

Ainoa keino päästä lähtemään Libanonista on ollut matkustaa maanteitse Syyriaan. Beirutin lentokenttäviranomaiset ovat ilmoittaneet, että lennot Beirutista voidaan aloittaa uudelleen vasta kun lentokentän saarto on purettu.

Matkustusta vältettävä

Ulkoministeriö on kehoittanut suomalaisia välttämään matkustusta Libanoniin väkivaltaisuuksien vuoksi.

Suomen Syyrian-suurlähetystön mukaan maahan ei ole syytä matkustaa muissa kuin välttämättömissä asioissa.

Lähetystö kehottaa matkailijoita pysyttelemään rauhallisilla alueilla ja mieluimmin sisätiloissa, kunnes nykyinen väkivallan aalto on ohitse.

Myös useat muut maat kuten Britannia ovat antaneet samansuuntaisen matkustusvaroituksen.

Suomen ulkoministeriön mukaan mikään maa ei kuitenkaan tässä vaiheessa suunnittele kansalaistensa evakuointia.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat