Beckhamien palatsi myyntiin ökyhintaan!

Victoria ja David Beckham myyvät hulppean Beckingham Palacensa ja asettuvat pysyvästi Yhdysvaltoihin.

Kadehditko Beckhamien elämäntyyliä? Mikäli sinulta löytyy 22 miljoonaa euroa ylimääräistä, sinun ei tarvitse enää vain haaveilla, sillä kuuluisa pariskunta on laittanut hulppean "Beckingham Palacensa" myyntiin.

Ostohetkellä vuonna 1999 kartanon arvo oli vain 3,2 miljoonaa euroa. Sen jälkeen Beckhamit ovat remontoineet palatsinsa lattiasta kattoon ja lisänneet sinne muun muassa levytysstudion, kuntosalin ja kotieläintarhan, mikä selittää kasvaneen kauppahinnan. Myös kuuluisilla ex-asukeilla on varmasti oma osuutensa asiaan.

Pari haluaa asettua pysyvästi Los Angelesiin ja myy siksi Britannian kotinsa. Laaja ystäväpiiri, johon kuuluvat muun muassa Tom Cruise, Katie Holmes ja Eva Longoria, sekä parin jälkikasvun viihtyminen uudessa kotimaassa ovat parin lähipiirin mukaan tärkein syy pysyvälle muutolle.

Beckhamien ex-koti on ymmärrettävästikin kallis, mutta tähtien asuntoja voi ostaa myös verrattain halvalla. Esimerkiksi Britney Spears kaupittelee omaa kuuden makuuhuoneen kotiaan vain 3,2 miljoonalla eurolla ja Larry Hagman pyytää Kalifornian kodistaan alle seitsemän miljoonaa euroa. ja .

Kuva: Wireimage

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat