Beagle 2 edelleen hukassa Marsissa

Eurooppalaisten Marsiin lähettämään Beagle 2 -luotaimeen ei edelleenkään ole saatu yhteyttä.

Emoalus Mars Express ei onnistunut tänäänkään saamaan yhteyttä eurooppalaiseen Beagle 2 -avaruusluotaimeen Marsissa. Asiasta kertoi Euroopan avaruusjärjestö Esa. Esan edustajan David Southwoodin mukaan luotaimeen ei saatu yhteyttä, vaikka olosuhteet olivat parhaat mahdolliset.

-Emme saaneet signaalia Marsin pinnalta, mutta ei tarina tähän pääty. Meillä on vielä useita mahdollisuuksia, Southwood sanoi.

Beagle 2 laskeutui Marsiin joulupäivänä, eikä siitä ole sen jälkeen kuultu pihahdustakaan. Tutkijat ovatkin pelänneet, että 45 miljoonaa puntaa (64,5 miljoonaa euroa) maksanut luotain murskautui laskeutuessaan punaiselle planeetalle. Tutkijat yrittävät yhteyttä uudestaan joka päivä lauantaihin saakka. Kaikkina näinä päivinä Mars Expressin on määrä ylittää Beagle 2:n arvioitu laskeutumispaikka. Mars Express ottaa myös kuvia arvioidusta laskeutumispaikasta, jotta luotaimen kohtalosta saataisiin edes jotain osviittaa.

Luotain on nimetty Beagleksi brittiläisen luonnontieteilijän Charles Darwinin samannimisen aluksen kunniaksi. Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa julkaisi eilen oman Spirit-luotaimensa ottamia tarkkoja värivalokuvia Marsista. Spirit-luotaimen kuvissa näkyi planeetan punaista pintaa ja kiviä. Kuvien laatu oli huimasti parempi kuin edellisten luotaimien vuosia sitten ottamissa kuvissa. Spiritin on määrä tutkia Marsia seuraavat kolme kuukautta.

(MTV3-STT-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat