Mainos

BBC: Kidutuskuvien aitous epävarmaa

Britannian armeijaa lähellä olevat lähteet ovat asettaneet kyseenalaisiksi Britanniassa levinneet kuvat brittisotilaista pahoinpitelemässä, kertoo yleisradioyhtiö BBC.

BBC:n toimittajan haastattelemien sotilaslähteiden mukaan kidutuskuvissa on paljon epäilyttäviä piirteitä. Epäilijöiden mukaan kuvat saattavat sinänsä olla aitoja, mutta niillä ei ole mitään tekemistä Irakin kanssa.

Lähteiden mukaan kuvissa näkyy kivääri, jota brittijoukot eivät ole käyttäneet Irakissa, eivätkä sotilaat myöskään ole käyttäneet kuvissa esiintyneitä päähineitä. Taustalla näkyy kuorma-autotyyppi, jollaisia ei myöskään lähteiden mukaan ole ollut Irakissa.

Britannia aloitti tutkimukset vankien kohtelusta sen jälkeen, kun Daily Mirror oli julkaissut viisi kuvaa, jossa brittisotilaiden sanottiin olevan hakkaamassa ja potkimassa huputettua irakilaista vankia ja virtsaamassa hänen päälleen. Daily Mirror sanoi tänään, ettei lehdellä ole epäilystä kuvien aitoudesta.

Pääministeri Tony Blair sanoi eilisiltana, että jos kuvien näyttämiä asioita todella on tapahtunut, tämä on täydellisen tuomittavaa.

- Me menimme Irakiin, jotta tällaiset asiat saataisiin loppumaan, emme tekemään niitä itse, hän sanoi BBC:lle.

Erotettu vankilanjohtaja syytti sotilastiedustelua

Bagdadin lähellä sijaitsevan Al Gharibin vankilan entinen amerikkalaisjohtaja syyttää Yhdysvaltain sotilastiedustelua aiemmin viikolla julkaistuista kuvista, joissa amerikkalaiset nöyryyttivät sukupuolisesti irakilaisvankeja ja uhkasivat sähköiskulla.

Palveluksesta vapautettu prikaatikenraali Janis Karpinski piti New York Times -lehdessä jopa mahdollisena, että vankeja nöyryytettiin sotilastiedustelupalvelun käskystä.

Samansuuntaisia tietoja oli syytteeseen asetetun amerikkalaisen sotilaspoliisin Ivan Frederickin kotiin lähettämässä kirjeessä ja päiväkirjassa, joista aikakauslehti New Yorker ja brittiläinen Guardian -lehti julkaisivat lauantaina otteita.

- Sotilastiedustelu haluaa, että se tehdään näin, esimies vastasi, kun Frederick oli kyseenalaistanut joitakin vankilassa näkemiään asioita.

Sotilastiedustelu-upseerit onnittelivat Frederickiä ja muita sotilaita vankien kanssa tehdystä "hienosta työstä", koska "nyt saadaan hyviä tuloksia ja tietoja".

Yhdysvaltain asevoimien esikuntapäällikkö kenraali Richard Myers muistutti tänään, ettei vankien huono kohtelu ole järjestelmällistä ja että siihen on alustavien tutkimusten mukaan syyllistynyt vain kourallinen sotilaita.

New Yorker -lehti oli tosin lauantai-iltana kertonut internet-sivustollaan maavoimien sisäisestä raportista, jonka mukaan amerikkalaissotilaat ovat syyllistyneet lukuisiin "sadistisiin, törkeisiin ja mielivaltaisiin rikoksiin" irakilaisvankeja kohtaan.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.