Big Brotherin kolmannen tuotantokauden voittanut Sauli Koskinen oli tiistaiaamuna MTV3:n Huomenta Suomen haastateltavana.
Vähillä unilla sunnuntaista saakka sinnitellyt Sauli kertoi, ettei vieläkään oikein ymmärrä voittoaan.
– Ehkä sen tajuaa siinä vaiheessa, kun pääsee vähäksi aikaa omiin oloihin miettimään, Sauli pohti.
Big Brother -talossa vietettyjen kolmen kuukauden ajan täydellisessä uutispimennossa ollut Sauli kertoi saaneensa sunnuntai-iltana kuulla ulkomaailman tapahtumista, myös Jokelan ammuskelutragediasta.
– Se järkytti. Olen itse asunut pitkään Hyvinkäällä, josta on ihan lyhyt matka Jokelaan. En ole vielä ehtinyt ottaa selvää, mitä siellä on oikein tapahtunut, mutta pahalta se tuntui, kun siitä meille kerrottiin.
Mies ei kuitenkaan ole ehtinyt vielä kaiken myllerryksen keskellä murehtia asioita.
– Sen verran osaan kertoa, että minusta tuntuu jotenkin huvittavalta ajatella, että minusta itsestäni on kirjoitettu kokonaisia lehtijuttuja. Ja se, että mulla on faneja, tuntuu myös aika hauskalta. Uskomattomalta, mutta kivalta, Sauli nauroi.
Hänen mielestään Big Brotherin voitto olisi voinut mennä oikeastaan kenelle tahansa talon asukkaalle.
– Siellä oli niin monta mahtavaa tyyppiä, että moni olisi voinut voittaa. Ehkä Niko oli kuitenkin sellainen ihminen, jolle voiton olisi myös mielellään suonut, Sauli summasi.
Helsinkiläismies uskoi oman valttinsa kisassa olleen aurinkoinen luonne.
– Ja hymy. Ei tuolla voisi oikein kolmea kuukautta vetää mitään roolia, kyllä siinä hymy voisi hyytyä, jos se ei tulisi suoraan sydämestä.
(MTV3)
