Andte puolusti yksin Tuulikkia Tuijan ja Leylan läyhäämiseltä. Andte ei nähnyt syytä Tuijan ja Leylan tuohtumukselle.
Tuulikin eilisestä sääntörikkeestä johtuen talon kivien joukkue Jenna, Armi ja Tuulikki joutuivat kantamaan kiviä käsissään. Huonosti nukutun yön jälkeen Jenna ja Armi olivat urputtaneet rangaistuksesta koko aamun. Tunnelma talossa oli kiristynyt ja Leyla oli tuohtunut kaksikon jatkuvasta valituksesta.
Paperien jokkue Leyla, Tuija, Andte ja Joonas pakenivat kireää tunnelmaa pihamaalle. Andte aloitti keskustelun ihmettelemällä Jennan aikaansaamaa valituspäivää.
– Mä en jaksa kuunnella asioista, jotka ei oo meidän vika, Leyla linjasi.
Andten mielestä Tuulikki oli varmasti tehnyt tietoisen päätöksen lähtiessään yksin vessaan.
– Se tiesi, että Jenna huutaa. Se raukka ei uskaltanu herättää, Andte pohti Tuulikin käytöstä.
Tuija ja Leyla tuhahtivat ”raukka” -termille kovaa meteliä pitäen.
– Mä en anna sille mammalle yhtään säälipisteitä, liipalaapaläpinäkyvää, Tuija totesi Leylan kompatessa.
Tuijan ja Leylan mielestä yhteisestä sopimuksesta ei tullut luistaa, jos asukkaat olivat yhdessä päättäneet, että kaikki nousisivat vessaan hädän hetkellä.
– No kuvitelkaapa että ootte 60–70-vuotiaita ja penikat huutaa ja haukkuu, Andte selosti viitaten Tuulikkiin ja Jennaan.
"BB-talo ei ole vanhainkoti"
Tuijan mielestä ikäkortin esiin vetäminen oli väärin. Leylakin totesi, että Tuulikki oli itse tiennyt mihin oli lähtenyt, kun tuli taloon. Naisia närkästytti Tuulikissa se, että hän luisti hommista terveyteensä nojaten.

